Syyskuu oli puolivälissä, ja Arvelinin herrasväellä oli Kallisissa tapana viettää juhlallisesti Elisabetin päivää talon rouvan kunniaksi, vaikka hänellä todellakin oli vähimmän iloa niin monen vieraan kestitsemisestä. Nuoret viskelivät puutarhassa toisiaan pihlajanmarjoilla, keski-ikäiset laskeskelivat markkoja pelipöydän ääressä ja vanhat sekoittivat kortteja tai tekivät totia. Åkerströmin rouva johti puhetta, kuten tavallisesti.
— Loa viipyy hirveän kauan tänä iltana. Hän vaivaa itseään niin kovin paljon pappilan lapsipahan tähden; minä en voinut kieltää häntä pistäytymästä siellä, kun olimme niin lähellä. Kaikki se vähäinen ihmisyys, mitä sillä lapsipahalla on, sen se on saanut Loalta, eikä sitä kovin paljon lienekään, mutta saksaa hän on oppinut; on oikein merkillistä, miten taitava Loa on saksankielessä, hän lukee sekä Gillerit että Schötet, mutta hän onkin saanut kasvatuksen, se on maksanut Åkerströmille sievoiset rahat. Niin, uskokaa vain, serkku, Loa oikein itki, kun ne toiset raukat kesällä kuolivat niin ykskaks, mutta sehän olikin heille parasta, kun olivat molemmat niin vaivaisia ja hupsuja. Minä sanoin jo heti alussa, että niin käypi semmoisen apointemangin, kun tahdotaan parantaa ihmisiä vain paljaalla vedellä ja ilmalla; eihän kanarialintukaan tyytyisi semmoiseen elintapaan. Mutta on sellaisia ihmisiä, jotka ovat olevinaan toisia viisaampia ja tuomitsevat kaikkia muita, yksin Herran huoneessakin. Olisipa sopinut kiittää onneaan, kun sai neuvoa lääkäriltä, joka taisi hieman enemmän ja oli hovineuvos ja oli seurustellut ihmisten kanssa, mutta mitä sellainen sivistymätön ihminen tietäisi? Mutta olihan se oikein kauhea tapaus; sanotaan, että muuan tietty henkilö on lyönyt hiilihangon poikki siihen … minä en muista, mikä se hovineuvos olikaan nimeltään, mutta Loa, joka on niin perehtynyt saksaan, puhui hänen kanssaan ihan kuin kirjasta … niin, nyt muistan, se oli Kopp tai Kropp,[16] jotakin sinne päin. Tehän, herra nimismies, tiedätte sen asian parhaiten.
— Kopfschmertz, virkahti kruununvouti; hän ei voinut olla vastaamatta, mutta näytti kuin hän olisi mieluummin tahtonut olla kajoamatta muistoihin, jotka eivät olleet varsin suloisia. — Se oli vain vähän kiivaanlainen sanakiista eikä mitään muuta, lisäsi hän.
— Kaunis nimi ja hyvin sopiva lääkärille, puuttui puheeseen Jacquette von Holbach ivallisesti. — Tohtori Päänkivistys.
— Meillä olisi aikoja sitten pitänyt olla provisionalilääkäri[17] täällä Aulangossa, jatkoi laamanninrouva, ikäänkuin ei olisi ollenkaan kuullut huomautusta. — Kruunu lähettää kyllä lääkäreitä Lapinmaahan, mutta täällä saa kuolla lääkärin avutta. Olettehan, serkku, kuullut, että tuomiokapituli on laatinut vaaliehdotuksen?
— Olen, vastasi Arvelin, Hannuksen kappelin anomus, että se pääsisi eri pitäjäksi, on hylätty, eikä mikään estä enää asian laillista kulkua. Orre on ensimmäisenä, Lysander toisena ja — Antti! — Idegran kolmantena vaalissa, kun Herrelin — aja kanat pois puutarhasta! — luopui hänen tähtensä. Idegran pääsi ansioittensa tähden neljän kirkkoherran ohi.
— Kuulettekos, serkku! myönsi päätään nyökäyttäen rouva puheenjohtaja. Semmoista pastoria kuin Idegran ei löydykään koko hiippakunnasta; hänen vertaistaan maanviljelijää ja ihmisystävää! Hän saa kaikki äänet; muistakaa mitä olen sanonut. Milloinka vaali on?
— Tuossa joulun paikkeilla. Heidän on ensin saatava määräykset ja sitten saarnattava vaalia.
— Saarnatkootpa tai riehukoot, miten mieli tekee, Idegran kuitenkin kaikki äänet saa, se on aivan varma asia. Hän on ollut niin alakuloinen viime aikoina, kiltti, herttainen, kunnon pastori Idegran raukka. Hänellä on niin paljon tekemistä seurakunnassa, hän tekee työtä ja puuhaa ihmiskunnan ja skotlantilaisen auransa hyväksi, mutta mitä hän saa muuta kuin kiittämättömyyttä Jumalalta ja ihmisiltä; kävihän vaivaishoito ja Parkkosen suon viljelys aivan päin mäntyä. Mitäs siitä sanotaan, että Idegranin tahtoessa myydä Seppälän neljä köyhää lasta enimmän tarjoavalle ei Stjernkors siihen suostunut; niinhän asia oli, serkku Arvelin?
— Aivan niin, aivan niin, vähimmän vaativalle. Niin tehtiin aina Ödmark-vainajan aikana, ja se onkin helpoin keino — huuti Polle! — pitää huolta pitäjän köyhistä.