— Hyvät herrat! — jatkoi Alonzo säikkymättä — minä laulan ensiksi Antepenultimuksesta ja kehoitan häntä vannomaan valansa tämän maljan nimessä. Ganymedes, täytä hänen lasinsa reunoja myöten jumalten juomalla!
Antepenultimus tuotiin esiin, väännettiin ylös tuolille; maljan ääressä hän vakuutti, vähän ensin vastusteltuaan, koettavansa parastaan eikä aikovansa uupua ennenkuin tulisi sen koulun rehtoriksi, josta hän juuri oli päässyt.
— Se on liian vähän! muistuttivat muutamat. Sano arkkipiispaksi!
— Ei, sanoivat toiset, kreikankielen professoriksi. Viidenkolmatta vuoden päästä on Antepenultimus opettanut kaikki torpparit lukemaan kreikkaa.
— Se on oleva Tussen urotyö, jatkoi Alonzo, kun hän ensin sananvuoroa vaatiessaan oli tömisyttänyt rikki viimeisen lakkiparan, joka sattui olemaan hänen rautakorkoisten saappaittensa alla. — Missä on Tusse? Ganymedes, kaada hänelle jumaljuomaa!
Tusse ymmärsi väärin urotyön, joka oli tullut hänen osakseen. Kovan kiistan perästä hänet laahattiin esiin ja nostettiin riemutuolille, juoma meni hänelle väärään kurkkuun ja suurella vaivalla saatiin hänet rykimällä vastaamaan, että hän tahtoi kääntää koko kreikkalaisen kirkon, mutta vaati palkinnoksi Ulvilaa tai Isoakyröä, jotka kumpikin olivat maamme suurimpia kirkkoherrakuntia.
— Liian vaatimatonta! muistuttivat ympärilläolijat.
Sitten oli punatukkaisen Hesekielin tai koulunimeltään "Hevosen" vuoro. Raamatullisesta ristimänimestään huolimatta hän oli päättänyt ruveta maanmittarin maailmalliseen toimeen. Muut urotyöt kuin isot jaot olivat ulkopuolella hänen näköpiiriään; hän oli siis vaiti, kunnes lupaus saatiin hänen huulilleen.
— Hevonen vetää Suomen rajat Vienanmereen asti, sanoi Aallonhalkoja ollen aina suurenmoinen niin leikkiä kuin tottakin puhuessaan.
— Niin, kun maa ensin on haljennut Rajajoella, huomautti samaan tapaan
Emil Widefelt.