— Ei, kuulkaahan — vastasi Hevonen huolissaan — eiköhän riittäisi, jos ojittaisin kuivaksi Saimaan?

— Häpeä, mies! tiuskaisi julmistuneena eräs joukossa oleva savolainen.

— Pasha! Pasha!

Pasha, joka ei ollutkaan mikään turhanujo, oli paikalla valmis, tyhjensi lasinsa ja vakuutti, että hän sinä syksynä suorittaisi pienen kameraalitutkintonsa.

Niin uljas lupaus herätti kohtuullista kummastusta, mutta myöskin vastustusta. Muistutettiin ja syystä kyllä, että viidessäkolmatta vuodessa pitäisi ehtiä vähän pitemmällekin.

— No, no — jatkoi Pasha ujostelematta — no, niinpä minä tulen Suomen pankin johtajaksi ja maksan kaikkien iloisten ylioppilaitten velat, muutamasta turkkilaisesta satraapista alkaen…

— Hyvä, Pasha; lupaa enemmän, lupaa enemmän kuin pankinjohtaja!

— Hyvät herrat — jatkoi puhuja riemutuoliltaan, oivallisesti matkien erästä tunnettua nahkuria, joka aina napsautti sormillaan vatsaansa ja vähää ennen oli ahdistanut muutamia ylioppilaita maksamattomasta vuokrasta — velkojen maksaminen on hyvin arveluttava asia. Ajatelkaahan, ei kukaan ota niin hartaasti osaa meidän myötä- ja vastoinkäymisiimme kuin karhumme. Ja minäkö murhaisin uskollisimmat ystävämme! Mitä minä sanoinkaan? Että maksaisin kaikkien iloisten ylioppilaiden velat? Ei, hyvät herrat, minä en ole mikään murhamies, minä en aio syöstä yliopistoa niin syvän kadotuksen partaalle. Minä tahdon vielä edelleenkin lisätä sitä kunnioitettavaa nelijalkaista sukua, joka on meidän luonnollinen liittolaisemme — minä patoan kuivaksi Töölön lahden, teen kuohuvaksi viinimaljaksi sen avaran helman, panen linjalaivan täyteen ylioppilaita ja purjehdin kunnialaukauksien paukkuessa kumoon keskelle maljaa…

Kun puhujaa oli palkittu kaikuvilla hyväksymishuudoilla, alettiin vaatia Hiirtä esiin. Mutta Hiiri, jota punssi ja tupakansavu eivät miellyttäneet, oli taaskin kadonnut eikä ollut pyydystettävissä missään. Vinsentti astui sen sijaan vastaamaan ystävänsä puolesta. Hän oli sellaisessa hillitsemättömässä, uhmailevassa mielentilassa, joka uhkuu paisuvan, tarkoitustaan etsivän voiman tietoisuudesta. Hän hyppäsi ylös puhujapöydälle — jolta Alonzo oli korjautunut lattialle, kun huomasi Pashan vieneen voiton hänestä — vaati hiljaisuutta ja huusi:

— Antakaa tilaa Hiirelle tulevain aikojen metsästysmailla! Kun nykyajan kotkat ovat muuttuneet variksiksi ja kun nykyajan norsut hiipivät kuin pienet rotat koloihinsa…