— Siinä sait sinä, kuiskasi Pasha ja töykkäsi Hevosta kylkeen.

— … silloin on pieni hiiri, joka nyt pysyy piilossa pensaan takana, kasvanut vuoreksi…

— Parturiunt montes, vuoret synnyttävät … pisti joku väliin.

— Ole vaiti, kun hän puhuu! tiuskaisi toinen.

— … silloin on se pieni hiiri karjuva niin että kuuluu ympäri koko Euroopan. Minä lupaan hänen puolestaan, joka ei viitsi luvata mitään, koska hän pitää enemmän kuin me kaikki muut, että hän on kerran oleva Suomessa mitä Kaarle Linné oli Ruotsissa, tieteen kuningas ja kaikkien aikojen loistava johtotähti.

Seura Aallonhalkojan ympärillä oli käynyt hiljaiseksi. Tuossakin päihdyttävässä punssin ja savun ilmakehässä iskivät suuret ajatukset kuin salamat nuorukaisten sydämiin. Sameat katseet ja puolivillit, jopa usein raa'at ja hillitsemättömät pojatkin, jotka äsken olivat päässeet koulupatukan vallasta suinpäin vapauteen, tunsivat kuitenkin korkean, jalon tarkoitusperän voiman, tarkoitusperän, jonka vuoksi kannattaa elää ja taistella. Mutta se vaikutelma kesti vain muutaman sekunnin. Hetken kohiseva laine kuohahti taas yli reunojensa ja olisi uudelleen haudannut kaikki maljan höyryihin, jollei joku olisi kysäissyt:

— Ja mitä sinä itse lupaat, Aallonhalkoja?

— Minä — sanoi Vinsentti seisten kuin kuningas korkealla istuimellaan, kädet ristissä ja silmät säihkyvinä — minä lupaan tulla kansantribuuniksi. On niin paljon pahaa, ja se on juuriaan myöten hävitettävä — on niin paljon viheliäistä, sorrettua, unohdettua, tomuun tallattua, ja se on nostettava. Minä tiedän kansan, joka nyt on niin surkean pieni, mutta joka kerran on tuleva jättiläissuureksi — minä rupean sen tribuuniksi, puoltajaksi, minusta on tuleva Tiberius Gracchus, ja vaikka minulla ei ole Roomaa jalkojeni juuressa, niin onhan minulla maailma; toinen niistä ei liene toista huonompi. Kuka lähtee kanssani? Toverit, viidenkolmatta vuoden kuluttua… Ken tulee kanssani?

Sekava hälinä oli vastauksena tuohon arveluttavaan kysymykseen. Eläköönhuudot kaikuivat, lasit lyötiin murskaksi lattiaan, ja niin vahvistettiin yhteinen, kaikkea maailman pahaa vastaan suunnattava sotaretki. Vinsentti Aallonhalkoja hyppäsi alas väliaikaiselta valtaistuimeltaan, irroittautui toverien syleilyistä ja riensi lasipalasien ja lattialle virranneen punssin yli vapaaseen ilmaan.

Sieltä hän löysi Severin Björckin venelaiturin luota katselemasta veden kauniita varjoja ja keväisen yön kajastusta.