— Severin — sanoi hän oltuaan hetkisen vaiti — ellen olisi se mikä olen, tahtoisin olla sinuna.
— Siinä kaupassa joutuisit tappiolle, Vinsentti.
— Enpä tiedä. Ehkä. On sittenkin suloista hengittää puhdasta ilmaa.
— Ja olla vapaa.
— Niin, vapaa, vapaa! Minussa on vielä paljon epäselvää. Mitähän sanomme toisillemme viidenkolmatta vuoden kuluttua?
Samassa kuului Pashan ääni salin avoimesta ikkunasta:
— Missä olet, Aallonhalkoja? Tules, me huudamme sinut nyt Suomen kuninkaaksi, ja Alonzo tahtoo kilvoitella kanssasi kruunusta.
— Pasha ottaa asian omalla tavallaan, sanoi Vinsentti. Mutta tule, Severin, antakaamme heidän nauraa! Taivaan ja maan nimessä, tunnenpa itsessäni jotakin, kuin tahtoisin murskata vuoret käsissäni… Ja ystävykset lähtivät yhdessä.
6. VIHERIÄN HUVILAN LUONA.
Kello lienee ollut kahden ja kolmen välillä aamulla, kun ylioppilaat harventunein rivein lähtivät Säästöpankista palaamaan kaupunkiin. Se paluumatka ei suinkaan ollut suora, sillä se kävi aivan päinvastaiseen suuntaan kuin lyhyin kaupunkiin vievä tie. Jotkut ehdottivat, että pitäisi odottaa auringon nousua "Viheriän huvilan" luona, ja ehdotus hyväksyttiin hyväksymishuudoilla.