Mutta siitä alkaen huomattiin mielipiteiden eroavan enemmän kuin moni oli luullutkaan. Jos Idegranilla oli monta ystävää, niin olipa hänellä monta vihamiestäkin, ja vaikka Aulangon seurakunta silloin oli pakanallisempi kuin moni muu maamme pitäjä, ei se elävän elämän sana, jota Stjernkors oli vuosikauden voimakkaasti ja siunausta tuottavasti saarnannut, ollut kuitenkaan kaikkialla joutunut kalliolle tai maanteille tai elämän ohdakkeiden tukahduttamaksi. Tarvittiin vain rohkea esimerkki, ja kun se oli saatu, alkoi ääni toisensa jälkeen tulla Lysanderin, joitakuita myöskin Orren hyväksi. Kun noin kolmeneljättä osaa seurakuntalaisia oli äänestänyt, näytti kummallakin puolella olevan melkein yhtä paljon ääniä, eikä kukaan saattanut arvata vaalin tulosta.
Se saattoi Idegranin kannattajat ja koko mahtavan viinapuolueen vimmaan. Monella heistä oli vielä pää sekavana yöllisestä Molokin palvelemisesta; he korvasivat nyt sen vahinkonsa, että olivat jumalanpalveluksen aikana pysyneet hiljaa. Kirkon ovien ulkopuolelta alkoi kuulua hurjia huutoja, jotka pian vaihtuivat oikeaksi käsikähmäksi, ja syntyi semmoinen melu, että pian oli mahdotonta kuulla lähinnä alttaria olevien äänestämistä. Stjernkors meni ulos koettaakseen saada järjestystä aikaan ja meluavia vaikenemaan. Tuskin hän ehti kirkon korkeille portaille kaikkien nähtäväksi, kun kaikki katkeruus, kaikki viha, jota hän niin kauan oli viinapuolueessa herättänyt, leimahti ilmi yksin häneen kohdistuen. Turhaan hän koetti puhua kiihtyneelle kansanjoukolle. Kiviä ja katkottuja aidanseipäitä alkoi sadella hänen ympärilleen, ja kun hän koki vetäytyä takaisin kirkkoon, jottei olisi suotta kiihoittanut raivoavia, sulki häneltä paluutien viisi kuusi humalaista, jotka tarttuivat häneen takaapäin ja nostivat hänet koholle heittääkseen hänet portailta raivostuneen joukon keskelle.
Erland Stjernkors ei ollut mikään hento mies, mies, jonka käsien voima olisi herpaantunut kirjain ääressä, ja hetkisen aikaa hänen onnistui torjua heitä, mutta kohta olisi hän ollut hukassa, jollei mustatukkainen mies olisi syöksynyt, pää edellä, hänen vastustajiensa keskelle ja pitämättä lukua iskuista ja lyönneistä tavattoman vikkelästi puskenut yhtä vatsaan, lyödä sivaltanut toista vasten kasvoja ja kaatanut hyvin taidokkaalla jalkakammilla kolmatta maahan, saaden aikaan sen ihmeen, että portaat olivat tuota pikaa puhtaina vastustajista ja paluutie selvä.
Mutta Stjernkors ei käyttänyt paon tilaisuutta hyväkseen, vaan sensijaan äänettömyyttä, joka syntyi väkijoukossa, kun se kummastellen jäi katsomaan kahakkaa; hän astui uudelleen portaille, otti taskustaan suomalaisen virsikirjansa ja alkoi kovalla äänellä laulaa 404:ttä virttä viimeisestä tuomiosta: Jo aivan läsnä aika on, johon heti yhtyi useita muitakin ääniä portaitten vieressä ja ulompana. Raivoisat huudot keskeyttivät kyllä laulun alussa, mutta yhä useampia lauluun liittyviä tuli lisäksi ja säikkymättä pysyttiin nuotissa. Kummallinen taistelu alkoi, aivan toisenlainen kuin äskeinen. Milloin kuului vain mitä ruminta rääkymistä, milloin kajahti kuuluville virsi vastustamattomalla voimalla, paisui paisumistaan ja pääsi voitolle. Näin laulettiin säe säkeeltä koko pitkä virsi alusta loppuun, ja vihdoin raukenivat vastustajien käheät viinaäänet … lujana ja täysiäänisenä vyöryi mahtava laulu paljaan taivaan alla kylmässä talvi-ilmassa, ja ikuisen sanan palvelija seisoi siinä kuin rauhan enkeli paljain päin ja kirkkain katsein kirkon portailla, kiittäen Jumalaa voitosta, jonka Hänen henkensä oli saanut kurjista, sokeista, eksyneistä ihmissydämistä.
31. UUSI VAALI.
Tuomiosunnuntain vaali päättyi siten, että kappalainen, pastori Idegran sai 27 680363/820005, kirkkoherra Lysander 27 119/583 ja rovasti Orre 2 9330/9779 manttaalin huudot. Idegran olisi siis paljolla puuhalla päässyt kirkkoherraksi, Lysander vähemmällä vaivalla saanut kunnian jäädä tappiolle ja Orre melkoisella vaivannäöllä "saanut matkarahansa".[24] — jollei tuomiokapituli hyvällä syyllä olisi katsonut olevan aihetta koko vaalin kumoamiseen.
Lääninrovasti, tohtori Ekhammar oli, eikä suinkaan syyttä suutuksissaan vallattomuudesta, juonista ja melusta, jotka olivat vaalissa saaneet yleistä pahennusta aikaan. Lukkari pantiin heti väliaikaisesti viralta; kirkkoherransijainen, maisteri Stjernkors sai — muistutuksen. Kaikki ymmärtäväiset aulankolaiset olivat rouva Åkerströmin kanssa yksimieliset siitä, että pappi, joka rupeaa veisaamaan virttä kirkon ulkopuolella, on pahasti rikkonut kaikkea uskonnollista säädyllisyyttä vastaan ja ansaitsee ankarat nuhteet. Huhu tiesi kertoa, että Stjernkors, jolla muka muutenkin oli koko joukko asioita ansioluettelon nurjalla puolen, kohta määrättäisiin johonkin toiseen seurakuntaan, jossa hänellä olisi vähemmän tilaisuutta eksyttää herkkäuskoista kansaa.
Kruununvouti Rågbergin avulla kutsutti Ekhammar joukon Idegranin puoluelaisia kuulusteltavaksi. Mutta viekas kappalainen oli osannut niin tarkoin peittää kaikki myyränjälkensä, ettei päästy minkään perille ja että kaikesta syytettiin vain lukkari Talvista ja hänen hätiköimistään. Koko juttu päättyi pian siten, että tuomiokapituli määräsi uuden vaalin pidettäväksi ensimmäisenä sunnuntaina loppiaisen jälkeen.
Puolueet valmistautuivat taas mitä suurimmalla innolla ratkaisevaan taisteluun. Stjernkors pysyi aivan erillään niistä puuhista.
Joulupäivänä hämmästytti häntä aivan odottamaton näky. Ensimmäisessä penkissä lähinnä kuoria — Aulangon ylhäisten naisten pyhitetyssä kunniapaikassa, johon ei miesmuistiin ollut päässyt kukaan aateliton, jolla ei ainakin ollut luottamusmiehen arvoa — sanalla sanoen, siinä muilta suljetulla ylhäisten kunniasijalla istui rouva Åkerströmin vieressä keski-ikäinen nainen, jonka Stjernkors muisteli nähneensä jossakin ennenkin. Hän katsoi tarkemmin ja tunsi hänet Apollonia Duriniksi.