— Minä en toden totta rohjennut. Mies ei ollut sen näköinen, että hän ottaisi maksua avustansa. Hän lienee saanut jonkinlaisen kasvatuksen. Minä rupesin keskustelemaan hänen kanssaan ja todistin päivän selkeästi, että rautatiet vain saattavat maan häviöön. Hän vastasi: se riippuu siitä, mihin ne rakennetaan ja miten ne rakennetaan. Eipä saata puolustaa tyhmyyttä sen älykkäämmästi. Vahinko vain, että keskustelumme keskeytyi, kun juuri ehdimme tuohon kiistanalaiseen kysymykseen leveä- ja kapearaiteisista rautateistä.
Vaunumme vieri eteenpäin. Isän sytytellessä piippuansa syntyi uusia vaaroja äidin vilkkaassa mielikuvituksessa. Me olimme lukitussa vaunussa; miksikä olimme lukon takana? Lukon takana oleminen on aina kiusallista. Ja jos tuli sattuisi pääsemään valloilleen isän piipusta? Saattaahan semmoista tapahtua; niin, onhan Englannissa kokonainen juna palanut veturin kipinöistä. Tietysti palaisimme me vankeudessamme. Tupakanpolton pitäisi olla kiellettyä rautateillä. Mutta, isä, tupruttelethan sinä savua kuin tulivuori!
Isä aukaisi ikkunan ja luuli siten tehneensä tulivuoren vahingoittamattomaksi.
— Miten hirveästi siitä vetää!
Ikkuna suljettiin.
— Ensi asemalla minä menen sepän vaunuun, sanoi isä.
— Jätätkö meidät yksin? Se on mahdotonta. Ennemmin saat savustaa meidät kuin sillit.
Hyvinkään asema, juna seisoo viisitoista minuuttia! — Kello oli puoli yksitoista, ja koska me olimme olleet liikkeessä kello kolmesta asti, aloimme tuntea suurta myötätuntoa aseman ravintolaa kohtaan. Isä lähti ulos ja minä hänen mukanaan, minä tilasin voileipiä ja panin niitä viisi nenäliinaan äidin ja pienokaisten tarpeiksi. Ensi kerran elämässäni näin pikaruokailua; madot kaalinlehdellä tai kaksi tusinaa kanoja pienen ryyniläjän ympärillä eivät ahnaammin kiistele ruuasta kuin matkustavaiset siinä pöydän ääressä. Supinnahkaturkkinen jättiläinen täytti puolen ravintolahuonetta; hoikka apukamreeri tunkeutui hänen kätensä alitse, sai valloittaneeksi lasin olutta ja kaatoi sen minun turkkiviitalleni. Kun katsahdin taakseni, oli isä taas keskustelemassa pörhötakkisen miehen kanssa kapearaiteisista radoista.
Kello soi.
— Isä!