— Mene sinä edeltä, minä tulen kohta.
Minä menin ja jakelin vaunussa voileipiäni vangeille. Soitettiin toinen ja kolmaskin kerta, mutta isä oli yhä poissa. Vihdoin kuului vihellys, juna lähti liikkeelle, äiti huusi konduktööriä pysäyttämään junan; silloin isä nousi vaunuun, mutta ei yksinään, vaan vetäen sepän mukanaan. Miten se oli mahdollista, oli meille arvoitus, mutta nopeasti se temppu vain kävi, ja tuossa tuokiossa minä istuin pörhönuttuisen ja hirveäkätisen vieraan miehen vieressä.
— Vai niin, te luulette, hyvä herra, että keveät veturit paleltuisivat kuoliaaksi täällä meillä kapeilla raiteillaan, jatkoi isä keskustelua, huolimatta vähääkään meidän kummastuksestamme ja äidin viittauksista.
Myöhäistä olisikin jo ollut saada seppä ulos, sillä ovi oli hyvin lukossa ja juna liikkeellä.
Seppä pyysi hyvin lyhyesti anteeksi äidiltä ja minulta; häntä ei näyttänyt ollenkaan huolettavan tunkeutuminen meidän rauhoitetulle alueellemme. Sitten hän vastasi isän kysymyksiin kunnioittavasti, mutta hyvin varmasti. Hänen äänensä oli aika miellyttävä, hänen käytöksensä jokseenkin kursailematon, mutta ei niin typerä kuin minä olin luullut, ja kun isä tarjosi hänelle sikaria, oli hänellä älyä vastata:
— Kiitoksia, minä poltan ainoastaan ulkona.
Ihmeekseni huomasin siinä, että hänellä oli hansikas vasemmassa kädessään. Tahtoiko hän komeilla oikeankäden karhunkäpälällä?
Kelpo äidilläni oli sellainen käsitys rautateistä, että jokaisen perheen tulee muka saada vaunu käytettäväkseen, ja että on erikoista hyväntahtoisuutta, jos siihen ottaa vieraita. Hän otti siis äskentulleen vastaan melkein samoin kuin emäntä kohtelee tuntematonta herraa, jonka isäntä tuo kanssaan päivälliselle, milloin on ruokana vain lihamuhennosta ja rusinakeittoa. Tai toisin sanoen: olkaa hyvä, käykää istumaan, mutta älkää odottako muuta kuin kohteliasta kohtelua!
— Antakaa anteeksi, huomautti isä, enhän vielä ole esitellyt meitä. Minä olen … ja tässä on vaimoni … tässä tyttäremme Augusta, ja tässä pienokaisemme Sigrid ja Frits, toinen aika velikulta eikä toinenkaan juuri parempi.
— Minun nimeni on Duvert Damm, seppä.