— Ette te, herra Damm, ole niinkään väärässä, huomautti äiti. On oikein hirveätä, miten halukkaat ihmiset ovat laiskoittelemaan. Ja miten vaateliaita he ovat! Ei tarvitse muuta kuin katsoa vain nykyistä palvelusväkeä.
— Niin, puuttui puheeseen isä, tuskinpa enää kunnioitetaan nimeksikään hallitusta ja virkamiehiä, lakia ja vanhoja tapoja. Aina siitä asti, jolloin kreivi Berg[27] ja uudistuksia puuhaileva puolue pääsivät toimimaan, kuulee tuskin puhuttavan muusta kuin toimikunnista, parannuksista, valtiopäivistä, sanomalehdistä, rautateistä, valtiolainoista, elinkeinovapaudesta, yksityispankeista, hypoteekkiyhdistyksistä ja muista semmoisista hullutuksista, joista ei ole muuta tulosta kuin onnettoman maamme häviö ja tapain turmio. Eikö niin? Ja nyt aiotaan vielä poistaa laillinen maanpuolustus. Minä kysyn, voiko se johtaa muuhun kuin anarkiaan?
— Kaikilla kuvauksillaan — huomautin minä — on herra Dammin vain onnistunut todistaa, että hänen kauneusihanteensa on joko riihi, navetta tai höyrykone. Niin kauan kuin täällä ei kasva viikunoita kuusissa, ei meidän maamme arvattavasti koskaan saa armoa hänen silmissään.
— Mutta, hyvä neiti…
— Minä en ole hyvä enkä neiti, jos saan sanoa.
— Mutta, armoton neiti…
— Me olemme vain yksinkertaisia porvareita, herra Damm, puuttui äiti puheeseen vuorostaan ynseänä ja tyytymättömänä. — Siis mamseli, jos suvaitsette.
— Antakaa anteeksi — jatkoi kiusallinen seppä — minä olen kauan oleskellut Englannissa ja saan siis ehkä sen perusteella käyttää miss nimitystä.
— Varsin kernaasti, nauroi isä. Sanokaa tytärtäni donnaksi tai signoraksi tai miksi vain tahdotte!
— Siis, miss Augusta, alkoi seppä, mutta ei ehtinyt jatkaa, kun äiti hypähti ylös huudahtaen: