— Häkää! oli isän ensi huoli.
Joskaan Valta ei ollut maamme parhaita kestikievareita, ei se ollut huonoimpiakaan. Kolme huonetta pitkän ja huonosiivoisen porstuan vieressä, ruskeaksi maalatuita huonekaluja, pumpuliset puoliverhot ikkunoissa, talikynttilä, päiväkirja, taksoja ja Jönköpingin puupiirroksia oli siinä matkustavaisten varalle. Huoneen takana, jossa ruma uuni sijaitsi, oli kaksi kamaria. Syötyämme oivallisen aterian: hapanta leipää, verestä voita, talonpoikaisjuustoa, käristettyä sianlihaa munakokkelin ja maidon kera, istuen samalla hupaisen tulen edessä, jonka räiskyvät kuusipuut polttivat reiän matkanuttuuni, majoittuivat äiti, isä ja Frits levolle toiseen kamariin, ja toisen valtasimme minä ja Sigrid. Äiti tutki hyvin tarkasti kaikki lusikat, veitset, haarukat, lakanat ja päänaluset, teki uudestaan kaikki vuoteet ja kävi sitten nukkumaan täysissä vaatteissa, neuvottuaan ensin meitä sammuttamaan tulen, kun rupeisimme makuulle. Ovet suljettiin, avaimet otettiin suulta, sanoimme hyvää yötä toisillemme, sammutimme kynttilät ja kävimme levolle.
Kaikki oli hiljaa, mutta uni ei ollut halukas tulemaan väsyneille silmäluomilleni. Otaksuttavasti oli seinäpaperin alla entinen makuuhuoneiden välinen ovi, sillä vastoin tahtoani kuulin seuraavan keskustelun viereisestä huoneesta.
Äiti. Hän osoitti huomaavaisuutta Augustalle, se nuori mies. Eikä hän Augustastakaan näytä olevan aivan vastenmielinen. Se on estettävä ajoissa.
Isä. Hm… Minusta hän ei lainkaan osoittanut huomaavaisuutta.
Äiti. Nuorta tyttöä voi miellyttää monella tavalla, ja seppä on valinnut tapansa viisaasti. Miksi Augusta ei voi kärsiä Allan Hagertia? Allanilla ei ole koskaan rohkeutta vastustaa häntä. Huomaa, miten seppä käyttää toista menettelytapaa: hän vastustaa ja kiihoittaa Augustaa, ja se onnistuu paremmin. No niin… Augusta on epäilemättä hyvä saalis sellaiselle seikkailijalle, joka on tänään seppä, huomenna vaskiseppä ja ylihuomenna kenties ryöväri. Augustan myötäjäisillä, viidelläkymmenellä tuhannella, saisi mainiosti nälkäiset karhut tyyntymään, ja etkö luule hänen tietävän, että Augusta saa periä Mirabeau tädin? Ole varma siitä. Oh, kun ajattelen, että tuommoinen herra, mikä lieneekään, riistäisi meiltä jonakin päivänä kelpo Augustamme, jolla on minä päivänä tahansa valittavana vaikka kymmenen paljon sopivampaa kosijaa! Sanoihan hän Augustaa missiksi, ikäänkuin olisi leikkinyt kissanpojan kanssa.
Isä (unisesti). Miksei hän saanut sanoa neidiksi?
Äiti (yhä innokkaammin). Niin, puolusta sinä häntä sentähden, että hän on kuuntelevinaan sinun pitkiä puheitasi, mutta minä vakuutan, että hän ajatteli paljoa enemmän Augustan hatun punaisia nauharuusukkeita. Mikä on sinusta Allan Hagertissa vikana? Onhan hän Hämeen varakkaimpia maanomistajia, nuori, siivo…
Isä. Ja tyhmä.
Äiti. Ei ollenkaan. Hän hoitaa Ristipeltoa kuin mies ainakin; siitä asti, kun hänen isänsä osti maatilan tädiltä, on sen arvo noussut toisen verran. Ajatteles: sata lypsävää lehmää! Ja mitäpä siitä, jos hän ei olekaan niin ovela kuin eräät muut? Ymmärrys tulee vuosien mukana. Muistathan, millainen Augusta oli, kun hän yritti karata Tukholmaan, ja mimmoinen tyttö hänestä on sitten tullut. Harkiten päätetyt liitot ovat useimmiten onnellisimmat. Emmehän mekään olleet niin äärettömän ihastuneet toisiimme. Sinä laskit melkein tähän tapaan: Jeanette perii kivikartanon ja vähintään neljäkymmentä tuhatta; sitäpaitsi kuuluu tyttö olevan joltisenkin hyvä, siis sopiva vaimo minulle. Minä taas ajattelin itsekseni, kun sinä kosit: hän näyttää olevan kunnon mies, joka voi elättää vaimonsa. Ei juuri mikään loistavan teräväpäinen.