— Tämä on minun lääkettäni, sanoi hän.
— Hyvä herra Damm, alkoi isä hiukan juhlallisesti — koska nyt kohtalo on johtanut meidät yhteen niin kummallisella tavalla, saanen ehkä esittää … lähempää … hm, hm!
Silloin isää rupesi ryittämään. Minä tunsin poskeni käyvän tulipunaisiksi, sillä mitä hän saattoi muuta tarkoittaa kuin lähempää sukulaisuutta? Mutta hän malttoi mielensä ja jatkoi:
— … lähempää tuttavuutta.
— Varsin mielelläni, vastasi seppä. (Sen kyllä uskoin.)
— Minä saan siis pitää sinua, veli, perheeni ystävänä, jatkoi isä.
(Se kuului todellakin vähän sukulaisuuden tapaiselta.)
Seppä kumarsi vähän, hyvin vähän, ylpeätä päätään, vastaamatta mitään.
— Saanko kysyä, minne matka?
— Pälkäneelle.
— Sinnehän mekin aiomme. Onpa hauskaa, kun saamme matkustaa yhdessä.