— Minun on käytävä vieraissa, huomautti hän. Herrasväen ajaessa
Pälkäneen kirkolle päin poikkean minä vasemmalle Muistoon.
— Matkustatko, veliseni, Muistoon? huudahti isä.
— Matkustan, vastasi seppä.
— Mutta sinnehän meilläkin on matka!
Äidillä ei ollut mitään sanomista. Hänen kasvojenilmeensä olisi voitu tulkita melkein tähän tapaan:
Mitä meillä onkaan täällä tekemistä? Tuo mies on kuin huhtikuun nuha; siitä ei pääse eroon ennenkuin kesällä.
Mutta seppä keksi keinon.
— Eipä sovi jättää käyttämättä uutta rekikeliä, kehoitti hän. Minä olen aikonut palkata pari työmiestä täältä kylästä enkä siis voi määrätä aikaa, milloin lähden. Minä toivotan teille, herra sotaneuvos, hauskaa rekiretkeä.
— Hm, virkahti isä osaamatta hänkään vuorostaan sanoa sen enempää.
Hetkisen kuluttua istuimme kaikki reessä, ja Valta katosi häkäisine uuneineen talviseen sumuun.