— Ehkä hän on joku kaukainen sukulainen? kysyi isä, otaksuttavasti muistelematta perintöä.
— Ruotsissa en minä tunne ketään muita sukulaisia kuin ——sköldit isäni puolelta, enkä Suomessa ketään muita kuin teidät äitini puolelta. Minä olin isäni ainoa lapsi, mutta äitini meni hänen kuoltuaan uusiin naimisiin ja hänelle syntyi toinen tytär, josta tuli sinun äitisi, hyvä Jeanette. Augusta … käy noutamassa kirjastosta Sursillien sukuluettelo ja katso, onko siinä Damm-sukua!
Minä palasin selittäen, että Sursillien joukossa on ainoastaan muuan Damstén, mutta ei mitään Dammia.
Isä ei taaskaan ollut varuillaan, vaan antoi ajatuksiensa lentää arkaan aineeseen, nimittäin tädin eronneeseen mieheen.
— Eiköhän — sanoi hän — herra Damm voisi olla vapaaherra R. vainajan kaukainen sukulainen?
Me hämmästyimme. Mutta täti, kun kerran oli päässyt käsiksi sukulaisuussuhteisiin, jotka hän tunsi niin tarkoin kuin olisi ollut elävä sanakirja, ei huomannut koko tuota vaarallista kysymystä.
— Isoisälläni — jatkoi hän — oli veli, joka palveli tykkiväessä Kaarle XII:n aikana, ja hänen sanotaan, paitsi tytärtä, joka oli naimisissa rovasti Rislachiuksen kanssa, jättäneen jälkeensä pojan, joka sitten meni sotapalvelukseen Saksiin; hänellä kuuluu olleen suuri perhe. Äidilläni taas oli eno, eräs Gyllenpantzar, joka meni Ranskan palvelukseen ja kaatui vuonna 66 Länsi-Intiassa, missä hänellä oli viljelyksiä ja missä hän meni naimisiin erään kreolittaren, Marie Jeanne Alvarezin kanssa. Mahdollisesti Damm saattaisi olla syntyisin jostakin noista suvuista, ja nimestä päättäen pikemmin saksilaisesta. Mies vainajani tunsi tuon perheen, jolla kuuluu olleen ylhäisiä tuttavuuksia Dresdenissä, ja erään tyttäristä sanotaan olleen naimisissa kuningas August III:n tallimestarin, vapaaherra Schönfeltin kanssa.
— Herra Damm mainitsi sattumalta, että hän on syntynyt Napolissa.
— Napolissako? Minä muistelen, että kuningatar… Sanoiko hän todellakin Napolissa?
— Aivan varmasti. Hän sanoi viettäneensä lapsuutensa ajan ulkomailla kuudenteen ikävuoteensa asti.