Tuon imartelevan vertauksen jälkeen, joka sai minun vereni kiehumaan, nousimme me teepöydästä, ja silloin seppä pyysi saada hetkisen puhella tädin kanssa.
— Olkaa hyvä, astukaa sisään, hyvä herra. Serkkuni ja Jeanette ovat täällä kuin kotonaan; toivoakseni antavat he anteeksi.
Niin sanoen täti vei sepän vierashuoneeseen, ja me jäimme saliin. Se oli juhlallinen hetki. Täti oli vielä niinkin varovainen, että sulki oven jälkeensä! Mahdotonta oli kuulla sanaakaan, mitä siellä puhuttiin.
— Nyt saa hän lörpötyksillään muorin niin virkeäksi, ettei tämä käy levolle ennen kello kahta — nurisi isä haukotellen pitkään. Kun on valvonut kaksi yötä, ollut vähällä kuolla häkään ja vielä onnettomuuksien lisäksi jäänyt päivällisunettakin tuon lemmon kahlekoiran tähden, luulisi melkein olevansa oikeutettu pääsemään levolle kuin muut ihmiset. Mitähän se mies oikeastaan tahtoo?
— Mitäkö hän tahtoo? toisti äiti. Sen minä kyllä sanon: hän tahtoo periä Muiston.
— Äh, älä lörpöttele! Vento vieras mies.
— Tuskin hän vain lieneekään niin vento vieras kuin hän on olevinaan meidän seurassamme. Etkö huomannut, miten täti osasi salaa häneltä kysäistä hänen syntyperäänsä ja syntymäpaikkaansa? Näkyyhän selvästi, että hän on osannut vaikuttaa tätiin tuolla kelpo Napolillaan. Lopulta hän on vain karkulaislazaroni, jollei peräti kaleeriorja, joka on karannut orjavankilasta. Sellaista on kyllä ennenkin kuultu. Jos hän edes milloinkaan on käynyt Napolissa, jota minä suuresti epäilen. Koko juttu kuulostaa kuluneelta romaanilta.
— No, eihän se liene aivan mahdotonta. Saattaahan hän olla merikapteenin poika. Moinen väki kuljettaa rouvansa mukanaan; olen minä tuntenut kunnon miehiä, jotka ovat valtamerellä syntyneitä olematta silti mitään kalan poikia.
— Hän saattaisi yhtä hyvin olla Vesuviuksessa syntynyt; olisihan se ollut yhtä lähellä ja kajahtanut vielä komeammalta. Jan Fredrik, usko vain: tästä ei synny hyvää, ellemme ole varuillamme. Tädin ikäisenä tulee ihminen vähitellen uudelleen lapseksi ja antaa uskotella itselleen kaikenlaisia mielettömyyksiä. Sanopas, onko vanhan, ymmärtäväisen ihmisen soveliasta kannella rikkonaista kultasormusta kaulassaan? Ja sellaisia juttuja sitten, miten nuorena piirusteltiin paperit täyteen hullutuksia, ja miten oltiin salaa kihloissa, ehkä naimisissakin, ja miten sitten kunniallisena leskenä matkusteltiin karanneen sulhasen jälkeen ja seisottiin yöt päivät sateessa jossakin Espanjassa tai kuussa… Mene nukkumaan, Augusta! Jo olet kuullut liiaksikin hullutuksia tänä iltana.
— Hyvä äiti, enhän minä voi mennä sanomatta tädille hyvää yötä.