— Se on totta, meidän täytyy varoa enemmän kuin milloinkaan tädin vaatimusten loukkaamista. Mutta muista lapseni, että tädin kertomuksen laita on samoin kuin keijukaisten ja jättiläisten, että senkaltaisia ei enää tapahdu meidän päivinämme. Sellainen romaanirakkaus on munavaahtoleivoksen ja lumisoseen tapaista; ne voivat koristaa pöytää ja kelvata jälkiruuaksi, kun on ollut eturuokaa ja paistia, mutta ei kukaan tule kylläiseksi semmoisesta, ei ainakaan näinä köyhinä aikoina, jolloin ymmärtäväinen tyttö katsoo toimeentuloaan.
— Äiti, äiti, mitä hullutuksia sinä latelet lapselle? nauroi isä puoliunissaan. Jos romaanirakkaus on jälkiruokaa niin saanpa odottaa, että sinäkin jo vähitellen olet joutunut niin pitkälle ateriassa. Onko soveliasta äidin sanoa tyttärelleen: pidä nyt huolta toimeentulostasi, lapseni, mutta viisikymmenvuotiaana saat rakastua vaikka korviin asti?
— Ukko kulta, sanoi äiti, sinä olet jo niin uninen, ettet enää tiedä, mitä puhut. Suoraan sanoen, Augusta, jos seppä on saanut mitään houreita päähäsi Napolillaan, Vesuviuksellaan ja meidän kunnon maatamme panettelemalla sen tähden, ettei täällä muka kaikki ole hänen ulkomaisten malliensa mukaista, niin sanon kerta kaikkiaan, ettei siitä tule mitään. Kun niin kunniallinen, arvossapidetty ja varakas mies kuin Allan Hagert kunnioittaa jotakuta tarjouksellaan, niin olisipa tyttö aika hupakko, jos hän huolisi kaikenlaisista seikkailijan loruista, joka on sen tähden saanut tunkeutuneeksi kunniallisen perheen seuraan, että satuttiin joutumaan vähän pulaan matkalla.
— Mutta, hyvä äiti, eihän seppä ole sanonut sanaakaan sinnepäin ja vielä vähemmin se on juolahtanut minun mieleeni, vastasin minä nousten kapinaan varoituksia vastaan, joita en katsonut ansainneeni.
— On kyllä mahdollista, ettei hän vielä ole sanonut sinulle mitään etkä sinä itsekään ole sitä ajatellut. Mutta hyvä lapsi, saattaisihan se tapahtua, näethän. Minä olen aivan varma siitä, että hänellä on jokin suunnitelma mielessään.
— Uskoittehan te, äiti, häntä varkaaksikin, joka aikoi ryöstää matka-arkkumme.
— Varkaita on monenlaisia, eivätkä ne, jotka varastelevat matkatavaroita, aina ole pahimpia. Ole varuillasi, sen neuvon minä annan.
— Ei, äiti, minä en huolisi hänestä, vaikka hän olisi taottu puhtaasta kullasta. Semmoinen mies, joka loukkaa joka toisella sanallaan isänmaatamme!
— Viisaasti puhuttu, tyttöseni. Olen aina uskonutkin sinua viisaaksi lapseksi, ja oletpa kerran huomaava, että äitisi on oikeassa. Ja yhtä varmasti uskon, ettei sinulla enää ole mitään lapsellista vastahakoisuutta niin edullista tarjousta vastaan kuin Allan Hagertin.
— Niin, mitä häneen tulee…