— Niin saa hän suostumuksesi, kun pääsemme kotiin. Se on päätetty.
Älkäämme enää puhuko siitä.
— Ei, äiti. Ennenkuin huolin sepästä, menen jollekin ylioppilaalle.
Mutta ennenkuin huolin Allan Hagertista menen naimisiin sepän kanssa.
— Hullutuksia! Augusta … jää vanhaksi tytöksi, se on tuhat kertaa parempi kuin onneton avioliitto. Täti on ainakin saanut kokea sen. Hänen miehensä oli pelaaja ja raaka ihminen.
— Niin, äiti; hänpä ei saanutkaan sitä, jota hän sydämestään rakasti. Sen tähden kävi niin kuin kävi, ja sen tahdon minä muistaa.
— Näen, paha kyllä, pelkoni oikeutetuksi; tuo sormusjuttu on saanut päähäsi uusia houreita. Olipa se onneton hetki, jolloin päätimme lähteä Muistoon. Nyt tulee tuo, joka on tuolla sisällä, kuin huvinäytelmän prinssi; mutta emme me vielä ole ehtineet viimeiseen näytökseen. Tädillä ja hänellä näkyy olevan paljon puhelemista.
— Äiti … koettaisinko kuunnella ovelta?
— Ei, se on sopimatonta. Täti saattaisi tulla. Mutta kyllähän olisi hupaista tietää, mitä heillä on sanomista toisilleen.
Minä huomasin isän taaskin nukkuvan sohvan nurkassa hyvän omantunnon unta ja hiivin varpaisillani vierashuoneen ovelle kuuntelemaan.
— Kuuletko mitään?
— En mitään. He puhuvat hiljaa. Se on aivan varmasti jotakin salaista.