— Minun luullakseni hän on iloisempi. Mitä tarkoitatte sillä, Augusta?
— Kuules, Malla, tässä on salaisuus, jonka jäljille meidän, sinun ja minun, täytyy päästä. Jos näet vieraassa herrassa olisikin jotakin eriskummallista … ymmärräthän?
— En sanaakaan.
— Oh, kyllä sinä ymmärrät. Jos hän olisi jonkinmoinen ilveilijä tai taikuri, käsitätkö? Sehän on aivan samaa.
— Minä en nyt toden totta käsitä mitään muuta kuin että minun täytyy mennä.
— Näetkös, on ihmisiä, joihin ei sovi luottaa muuta kuin nimeksi. Ja jos tuo herra nyt olisi semmoinen … nyt ymmärrät … niin täytyy meidän tädin tähden… Lupaatko kertoa minulle kaikki, mitä saat tietää, niin kerron minä puolestani sinulle, mitä minä kuulen.
— Mutta mitä tarkoitatte, Augusta? Jumala varjelkoon täällä tapahtumasta mitään, mikä ei olisi oikein.
— Onko asia siis päätetty? Meidän kahden täytyy olla yksissä tuumin.
— Luuletteko niin, Augusta? No niin, voimmehan olla. Mutta nyt ovat keittiössä varmaankin unohtaneet panna sillit likoon, ja ne pitää paistaa paperissa aamiaiseksi.
Hän meni menojaan, ja kohta sen jälkeen tulivat vanhempani huoneestaan. He olivat nukkuneet oivallisesti muuten, mutta äiti oli nähnyt unta hirveistä käsistä, jotka ryöstivät Muiston ja veivät koko talon mukanaan rautatiellä.