— Mutta minäpä sanon sinulle, herraseni, että parittomat luvut ovat vaarallisia, jatkoi tyttö. — Kolmilehtiset eivät merkitse ollenkaan mitään, mutta muut apilaat, joissa on pariton lehtiluku, merkitsevät vaaraa.

— Etsi sitten kuusilehtinen, vastasi Vinsentti huolettomasti ja reviskeli samalla rikki tuomen terttuja, jotka olivat suloisia kuin ensi rakkauden tuoksu.

Majuritar jatkoi:

— Entisaikaan kuultiin kertomuksia ylioppilaiden ja kisällien välisistä tappeluista. Mutta, hyvä herrasväki, nyt ei ole enää mitään turvaa, kun ylioppilaat hätyyttävät sotaväkeä.

— Saattaahan sotaväki hankkia itselleen suojelusvartioksi ylioppilaita, huomautti kamreeri hieman pisteliäästi.

Amelie Ewers kuuli kamreerin sanat apilaita etsiessään ja rupesi puolustamaan ylioppilaita niin lämpimästi, että voitti luontaisen ujoutensa. — Antakaa anteeksi, sanoi hän, — eihän ole mitään todistusta, että ylioppilaat olisivat hätyyttäneet vartijoita. Minä kuulin sanottavan, että ylioppilaat lauloivat Pitkälläsillalla ja että vartijat ahdistivat heitä sen tähden. Se on ehdottomasti liikaa niin vähäpätöisestä rikoksesta; se on väärin, se on raakaa. Hätyyttää toista sentähden, että hän laulaa! Moni matkustaisi kymmeniä penikulmia saadakseen kuulla kaunista ylioppilaslaulua, ja täällä hätyytetään laulajia! Minä en sitä koskaan kärsisi, jos olisin ylioppilas.

— Mutta on kielletty laulamasta kadulla, vastasi sotaneuvos, joka tunsi asetukset.

— Pitkäsilta ei ole mikään katu, uskalsi Amelie vastustaa punastuen korviaan myöten.

— Pitkäsilta on kaupungin tullisalpojen sisäpuolella, selitti sotaneuvos itsepäisesti tulkiten lakia aivan kirjaimen mukaan.

Amelie aikoi vastata, mutta kun hän katsahti tädin pelästyneisiin kasvoihin, jähmettyivät sanat samassa hetkessä hänen huulilleen. Hän oli vaiti, mutta tunsi mielessään nuoruuden hehkuvaa suuttumusta tehdystä vääryydestä ja etsi etsimistään apilaita. Se onnistui alussa huonosti, sillä kostea kaste oli noussut sydämestä silmäluomien alle ja himmensi etsivän katsetta. Sattumalta olivat seuraan kuuluvat ylioppilaat poissa mäellä. Heistä ei kukaan kuullut, miten sankarillisesti puolustettiin asiaa, joka koski niin likeisesti heitä ja jonka yleinen mielipide oli tuominnut. Jos he olisivat kuulleet sen, olisi Amelie Ewers ehkä päässyt seppeleensitojaksi 1836:n maisterinvihkiäisiin.