— Niin, minun onkin pääni pyörällä, mutta ilosta, Malla, ihastuksesta, etkö ymmärrä? Rakas täti, hän kun on saanut elää niin monta vuotta yksin ja hylättynä, nyt vasta hän on taas tunteva itsensä onnelliseksi. Vasta nyt vanhoillaan hän saa tuntea tulevansa uudelleen nuoreksi.
— Kaivoksenlouhijanko tähden?
— Mene nyt, uskollinen Malla, mene, kelpo, kunnon Malla Södergren; sinä saat tietää kaikki, mutta toiste, se ei ole minun salaisuuteni. Me tulemme kaikki hyvin onnellisiksi. Ja sinäkin, Malla, sinäkin.
—- No, no, menenhän minä, kun ehdin. Sanoittehan itse, Augusta, että tuo herra on jonkinlainen velho. Sen kyllä näenkin, onhan hän pannut ihan sekaisin tyttö paran pään.
Niin sanoen hän lähti hiljaa nuristen itsekseen ja jalat lintassa, niinkuin hänellä oli tapana. Minä jäin yksin kummallisine ajatuksineni. Niin, nythän ymmärsin kaikki. Viittasihan äiti sivumennen siihen, että täti oli kenties ollut salaisesti naimisissa paroni Oton kanssa. Ja nyt on seppä täällä, hänellä on tädin muotokuva; siispä hän on hänen poikansa. Sehän oli päivänselvää. Mikä romanttinen tapaus!
Odotas vähän sentään, laskekaamme… Hän on syntynyt Napolissa; merkillistä! Hän on yhdenviidettä vuoden vanha; mitä hullua se on? Vuodesta 1862 pois yksiviidettä, jää 1821. Mutta täti ei ole nähnyt paroni Ottoa noin vuoden 1809 jälkeen, ja silloin Otto oli jo naimisissa toisen kanssa. Ei; aina vain hullumpaa. Ja kuitenkin … kuitenkin … niin, ehkäpä … ei, mahdotonta…
Tuuminnan päätös oli, etten taaskaan ymmärtänyt mitään, en niin mitään.
Minä en ollut hituistakaan viisaampi kuin Malla Södergren.
13. JOULUAATTO.
Mutta nyt ei ollut aikaa arvoitusten selvittämiseen, jouluaaton aamuna on kyllä muutakin tekemistä. Paljon olikin vielä semmoista tekemättä, minkä piti olla valmiina ennen iltaa. Muun muassa minun pieni yllätykseni. Ja joulukuusi, siitä piti tulla oikein erinomainen. Äiti leikkeli tähtiä, lippuja ja kultapaperiverkkoja, täti solmi rihmoja omenoihin, viikunoihin ja muihin makeisiin. Seppä auttoi kipeällä kädellään minua puun pystyttämisessä horjuvaan kuusenjalkaan, joka on ainainen kaikkien joulukuusien tuottama kiusa. Me suoritimme nopeasti aamiaisen ja päivällisen, kuten on tavallista tuona ilon päivänä, jos kaikki saa käydä luonnollista kulkuaan.
Vihdoin tuli hämärä, ja salin ovet avattiin täsmälleen kello seitsemän. Pienokaiset olivat koko päivän tuskitelleet kamariinsa suljettuina ja syöksyivät nyt sieltä kuin kanuunasta. Keskellä salin lattiaa säteili joulukuusi juhlallisen loistavana, täti ja vanhempani istuivat juhlapuvussa sohvalla. Ovella seisoivat talon palvelijat ja seitsemän tai kahdeksan varta vasten kutsuttua köyhää kylän lasta. Sitten laulettiin lyhyt virsi ja luettiin rukous, kuten jouluaattona aina kauniin tavan mukaan tehtiin Muistossa, ja vasta sitten, kun juhla oli alettu kaikkien hyväin lahjain Antajan nimeen, rupesivat lapset ilakoiden hyppimään joulukuusen ympärillä. Teetä tarjoiltiin kello kahdeksan, ja samaan aikaan annettiin väelle illallista suuressa tuvassa, jonka lattia oli oljilla peitetty ja missä joululeikkejä kesti myöhään yöhön asti.