Tädin luona oli ennen, kuten meilläkin, ollut tapana kantaa joululahjat sisään korissa, josta isä, ollen yleinen esittelijäsihteeri, otti yhden lahjan kerrallaan esille, luki siihen kirjoitetut säkeet ja jakoi aarteet. Sen tavan on keksinyt joku, joka ei ole ymmärtänyt joululahjojen salaperäisyyden merkitystä. Seppä oli nyt Muiston hallituksen armollisella suostumuksella järjestänyt kaikki toiseen tapaan, jonka tarkoituksena oli tehdä lahjojen arvo toista vertaa suuremmaksi toimittamalla ne salaperäisillä keinoilla omistajilleen.
Asianomaisten hämmästykseksi tuli ensin esiin joulupukki, jolla oli pitkä tappuraparta ja otsassa puulusikoita sarvina. Se antropologinen ilmiö, jonka minä olin tuntevinani köyryselkäiseksi Särki-Pekaksi, toi kelkkoja lapsille ja astua kompuroi sitten tiehensä yleisen ihmettelyn vallitessa.
Hänen jälkeensä tuli lappalaisämmä, jakoi isoista hameen taskuistaan lahjoja kaikille ja tarjoutui sitten katsomaan kättäni. Ennustuksessa oli tietysti sekin, että halukas kosija vain odotti suostumustani, mikä ei ollutkaan uutta, sillä se saattoi minut kunnioittamaan Allan Hagertia ajatuksella, joka ei luultavasti muuten olisi tullut hänen osakseen.
Lappalaisämmän jälkeen tuli näkyville soreakasvuinen joulupukki ryömien, yllä nurinkäännetty lammasnahkaturkki, vispilöitä sarvina, parta jouhista ja muuten hyvin taidokkaasti kyhättynä. Mutta sen kävi niin huonosti, että Danton, joka oli illaksi tuotu saliin ja virui muristen sohvan alla, syöksyi luullun vihollisen kimppuun. Hirveä taistelu syntyi taiteen ja luonnon välillä, ja taide olisi siinä varmasti jäänyt tappiolle, jollei se olisi saanut avukseen seppää, joka vasemmalla kädellään otti verenhimoista Dantonia kiinni korvista ja oman nahkansa uhalla erotti taistelijat. Pukki menetti sarvensa, partansa ja villatukot, unohti tehtävänsä, nousi kahdelle jalalle ja katseli pakotietä.
— Kallehan se on! huusi Sigrid, joka näkyi arveluttavasti pettyvän kuvitteluissaan tuntiessaan pukin revityn turkin alta juoksupojan, joka oli joka päivä hänen kumppaninaan kelkkamäessä.
Kalle yritti tuskissaan tekeytyä entiseksi nelijalkaiseksi eläimeksi ja silmäillen peloissaan sohvaan päin jakeli lahjansa, muiden muassa Dantonin garottikaulanauhan. Sen tehtyään hän uutta murinaa kuullessaan juoksi tiehensä niillä kahdella jalalla, jotka luonto oli katsonut riittäviksi hänen laiselleen pienelle miehenalulle.
Lahjoja sateli ehtimiseen, eikä tiedetty miten, ja se juuri oli leikin viehättävä puoli. Milloin niitä tuli toisesta, milloin toisesta ovesta, joita tuntemattomat haltijat availivat; milloin katosta, milloin lattiasta; välistä tapasi asianomainen, aivan aavistamattaan lahjan taskustaan tai sylistään; toisinaan keinuili niitä ilmassa purjelangasta riippuen, toisinaan taas pellinnyörissä. Niin iloista jouluiltaa ei ollut koskaan ennen vietetty Muistossa.
Malla Södergren tarjoili omenia. Minä katselin häntä uteliaasti, sillä keskellä tarjotinta oli Hiidenkallio kuvattuna tultasyökseväksi Vesuviukseksi, missä oli hirvittävän syvä vaskikaivos ja kaivoksessa hyvin luonnollisen näköinen kumihiiri. Se oli joululahja, jonka minä olin valmistanut sepälle; mutta ehkä minun tulee mainita lisäksi, että hiiri kuuluikin pieneen kynänpyyhkimeen, jonka olin omin käsin valmistanut ja johon oli hiiren jalkojen alle kirjailtu Ranskan kotka ja nimi Cavaignac.
Seppä tutki Hiidenkalliota hyvin tarkkaan, löysi vaskikaivoksen ja sen asukkaan, katsoi kynänpyyhintä tulta vasten ja huomasi kotkan. Hiukan päätään nyökäyttäen hän irroitti hiiren, pani sen takaisin vaskikaivokseen ja pisti kynänpyyhkimen liivinsä taskuun vasemmalle puolelle.
— Antakaa anteeksi — sanoi hän — että käyn käsiksi historian oikeuksiin. Vapauttakaamme Ranskan kotka ja ajakaamme nousukkaat takaisin piilopaikkaansa. Tämä vuori on kansanvalta. Siitä on nyt syntynyt pieni hiiri, joka on nakertanut reikiä siihen; mutta kun vuori seuraavan kerran suitsuaa tulta, on kotka taas nouseva kohti aurinkoa ja hehkuva laava täyttää mäyränjäljet.