— Ei … ei, älä mene sinne! Mitä hyötyä siitä olisi?
— Älä kysy. Minä lupaan palata viimeistään kahden tunnin kuluttua..
— Anna minun tulla kanssasi!
— Tätisi on levoton … hän on levoton … mene, Severin! Kahden tunnin perästä olen taas luonanne.
— Vinsentti … ei, älä mene kaupunkiin!
Liian myöhäistä. Vinsentti Ek oli hypännyt ajoneuvoihin ja lähti ajaa lennättämään minkä hevonen suinkin pääsi epätasaista tietä. Severin seurasi häntä muutaman askeleen, mutta nähtyään, ettei enää voinut saavuttaa häntä, pysähtyi epäröiden, tietämättä, mitä hänen oli tehtävä. Hetkisen kuluttua hän lähti jatkamaan matkaa Sörnäisiin, pikemmin pojan kaltaisena, joka on kadottanut kirjansa koulutiellä, kuin nuorukaisen, joka menee rakastettuaan tapaamaan.
Lukijan luvalla seuraamme nyt Vinsentti Aallonhalkojaa matkalle, jolle lähtemästä hänen ystävänsä oli niin hartaasti häntä kieltänyt, ehkäpä ei suotta.
Ajurinrattaat saapuivat kaupunkiin, kulkivat rämisten Unioninkadun epätasaista kivitystä pitkin, yliopiston ohi, pitkin esplanadeja vanhan kirkon tienoille ja seisahtuivat yliopiston rehtorin portille. Mutta rehtori ei ollut kotona.
Siitä samat nelipyöräiset ajoneuvot vierivät teatterin ohi pitkin Etelä-Esplanadia ja pysähtyivät toistamiseen silloisen Hjärnen talon edustalle, jossa kaupunginpäällikkö asui. Vinsentti Aallonhalkoja astui käytävässä vahdin ohitse, kiipesi vakavin askelin portaita ja ilmoittautui. Päällikkö oli kotona.
— Mitä tahdotte, nuori mies? kysyi kenraali kohteliaasti saksaksi, sillä hän oli ulkomaalainen.