— Tahdotko sen seitsenlehtisen?
— Tahdon — sanoi Vinsentti säpsähtäen, ajatuksistaan heräten — anna se minulle … ja muista minua silloin, kun ennustukset toteutuvat.
— Mitkä ennustukset?
— Päivänvarjoa koskevat tietysti, vastasi nuorukainen, mutta katui kohta vastauksensa mahdollista katkeruutta ja lisäsi matalalla, liikutuksesta värisevällä äänellä:
— Tapahtukoonpa mitä hyvänsä … Amelie, tule onnelliseksi! Minä en koskaan unohda sinun ystävyyttäsi.
— Laulakaa jotakin, pyysi professorin rouva.
Venheessä oli ylioppilaita täysiääninen kvartetti.
— Mitä laulamme? kysyi Severin.
— "Riemun ruususet", vastasi Vinsentti, joka kauniine barytoniäänineen oli valinnut ensi basson.
Kvartetti kajahutti: