— Pääsethän kohta vapaaksi, kuiskasi tyttö vastaukseksi kyynelsilmin.
— Niin, vapaaksi! toisti hän. Minut erotettiin ainiaaksi yliopistosta.
12. VEISTÄMÖLLÄ.
Eräänä iltana juhannuksen jälkeen, jolloin kämnärioikeus julisti tuomionsa, nähtiin kahden vanhanpuoleisen herran kävelevän laivanveistämön luona länsipuolella nykyistä Kaivopuistoon vievää tietä. Siinä kulki ajotie kaupungista varastohuoneitten ohi, mutta siitä oli etelään päin pelkkää raivaamatonta ja jylhän rumaa vuorista erämaata, jonka paljaita kallioita vastaan aallot yksitoikkoisesti pauhaten murtuivat, ja siellä täällä oli jokin rappeutunut hökkeli tekemässä kolkkoutta vielä räikeämmäksi. Uusi tähtitorni oli vähää ennen asettunut kuin kotkan pesä kallioille katselemaan noita vuorten rotkoisia röykkiöitä, vanhan pyöreän tuulimyllyn suureksi kummastukseksi, se kun oli jo monta miespolvea yksinään hallinnut seutua ja kurkistanut merelle kuin siipiään räpyttelevä varis jättiläislinnan harjalta.
Mutta nyt uhkasi seutua täydellinen uudistus. Molemmat herrat, sotaneuvos ja kamreeri, olivat suurella vaivalla kiipeilleet kivien välitse tyydyttääkseen uteliaisuuttaan ja katsellakseen äskettäin aloitettuja tasoitustöitä. Molemmat olivat yksimieliset siitä, että Kaivopuiston ynnä uimahuoneen ja muiden semmoisten perustamista tarkoittava suunnitelma oli hyvin ajattelematon ja häviötä tuottava yritys, mutta toisaalta he olivat eri mieltä, kun kamreeri arveli laitosten hieman sieventävän seutua, jota vastoin sotaneuvos selitti kaiken olevan aivan hulluinhuoneesta kotoisin ja ihmetteli suuresti, miten kaupunki oli antanut maansa (jolla, on otettava huomioon, siihen asti ei ollut mitään muuta arvoa kuin katajapensaat) rumennettavaksi semmoisilla vehkeillä, joihin yksityiset olivat omaa voittoansa tarkoittaen ryhtyneet.
— Mutta niinhän käy nykyjään, jatkoi vanha herra. — Laista ja oikeudesta ei pidä kukaan lukua, mietiskellään vain, miten kukin voisi parhaiten rikastua valtion kustannuksella, ja vanhat hyvät tapamme ovat nyt olleet ja menneet.
— Niin, kun nyt on laista puhe, puuttui puheeseen kamreeri, oletko kuullut, veliseni, että hovioikeus on vahvistanut kämnärioikeuden Ekistä langettaman tuomion mitä sakkoihin tulee, mutta vapauttanut hänet linnatyöstä, ja että hänen majesteettinsa on armossa vahvistanut hovioikeuden päätöksen?
— Mitä? Joko nyt! huudahti sotaneuvos ylen kummastuneena. — Tuskin on vielä kulunut kuukautta, ja juttu on jo käsitelty kaikissa asianomaisissa paikoissa!
— En saata sitä muuten käsittää kuin siten, että sitä on kiirehditty korkeammalta taholta, vastasi kamreeri sävyisästi.
— Kiirehdittykö? Oivallista! Niin kohdellaan meidän lakejamme! Onko milloinkaan kuultu, että sellainen juttu olisi käynyt kaikki oikeusasteet vähemmässä kuin yhdessä tai kahdessa vuodessa? Kaksi vuotta, se on kohtuullinen ja sovelias aika; se on laillinen järjestys eikä mitään hätiköimistä. Nyt rötöstellään laki ja oikeus yhdessä kuukaudessa. Onko siinä järkeä? Kylläpä nämä ovat aikoja!