— Eikö rovasti Ödmarkilta sitten jäänyt mitään perhettä?
Uusi leimaus.
— Ei, kuului tyly vastaus.
Ja mamseli Durin katosi valmistamaan "pappilan hätävaraa" jättäen vieraan selittämään sitä arvoitusta, mikä kätkeytyi hänen viimeisiin sanoihinsa.
5. ENSIMMÄINEN YÖ.
Maisteri Erland Stjernkors aterioi yksin siinä huoneessa, jossa hänet ensin otettiin vastaan; eikä illallinen ollut niin yksinkertainen kuin olisi ollut syytä odottaa häviölle joutuneessa talossa eikä niin jokapäiväinenkään kuin olisi luullut "pappilan hätävarasta". Oivallinen vierreleipä, äsken kirnuttu voi, vasikan kyljys, joka olisi saattanut viekoitella valtioviisaankin syömään liiaksi, tuopillinen semmoista olutta, joka muinoin saavutti kuningas Juhana III:n suosion, ja vihdoin pari maukasta kermavohvelia lakkahilloineen — kaikki ne osoittivat, ettei Aulangon pappilan keittiö ollut läheskään niin huonosti varustettu kuin oli tahdottu näyttää. Maisterin mainitsemat yksinkertaiset elämäntavat eivät häntä suuriakaan estäneet ruokailemasta oikein hyvällä halulla, vielä vähemmän nyt, kun hänellä matkan vaivojen jälkeen oli oikeus olla tarpeettomasti kursailematta.
Aterian perästä saattoi vieraan makuuhuoneeseen sama roteva naispalvelija, joka oli vähää ennen ottanut hänet niin töykeästi vastaan portailla. Mamseli Durin ei enää näyttäytynyt sinä iltana.
Rovastivainajan työhuone, jonka nuori viransijainen oli saava asunnokseen, oli tavallinen suurenlainen kamari kaksine ikkunoineen, joista saattoi tuon tuostakin pilkistävässä kuun valossa nähdä lumen peittämän puutarhan. Paitsi paria isohkoa kaappia ja uunia, jonka komerossa oli Napoleon Bonaparten kipsikuva, oli siellä pronssikoristeinen, raskas, tamminen kirjoituspöytä, komea, korkeaselkänojainen kirjoitustuoli jakaranda-puusta, samasta aineesta tehty kiikkutuoli, raskaat, tummanpunaiset, villaiset ikkunaverhot ja muinoin kallis, mutta nykyjään jo kulunut matto, joita ei sopinut pitää aivan tavallisina sielunpaimenen asuntoon kuuluvina tavaroina. Seinien koristuksina ei siellä tosin ollut Olympon jumalia, vaan niiden asemesta riippui kullatuissa, vaalenneissa kehyksissä hyviä vaskipiirroksia, joissa aiheina oli raamatunhistorian tapauksia; niiden joukossa oli David kuningas harppuinensa kunniasijalla. Niistä saattoi arvata, että huoneen entinen asukas oli katsonut soveliaaksi koristaa huoneen, missä hän luultavasti päivittäin otti seurakuntalaisiaan vastaan, sellaisilla kuvilla, jotka paremmin olivat hänen virkansa mukaista seuraa.
Alakerroksessa, kuusi jalkaa korkealla maasta … ovi saliin, lukossa … toinen, joka johtaa kahden huoneen läpi keittiökamariin; ei tosiaankaan mikään umpisokkelo! arveli maisteri itsekseen, lukiten varmuuden vuoksi senkin oven, joka oli keittiökamarin puolella.
Jotakin oli kuitenkin ilmassa, joka ei häntä oikein miellyttänyt. Olikohan se ehkä häkää?… Hän avasi uunin pellin, tutki uunin, kaapit, taulut, kirjoituspöydän; kaikki oli vankasti tosioloista ja arkipäiväistä. Kaapissa oli kirkon arkisto ja muutamia huonoja, kannettomia kirjoja. Stjernkors avasi kaksi: ne olivat Lars Hjertan Lukukirjastoa: "Gnadenzellin nunna" ja "Koat-Venin Vahtitorni".