— He pelkäävät sinua ja tahtovat lähettää meidät pois. Estä se, jos voit. Hyvää yötä!
Ja samassa näky katosi. Stjernkors nousi vuoteesta ja katsoi, olivatko kaikki ovet hyvin suljetut.
— Nyt ei ole oikein pääni laita, sanoi hän itsekseen. — Minä näen näkyjä. Lääkärit sanoisivat sitä idiosynkrasia'ksi, prosopopia'ksi… minä syön liikaa iltaisin, minun täytyy muuttaa ravintojärjestykseni… Kummallista, että sama näky aina uudistuu… Lapsi!… Mitäpä muuta se on kuin Kiven Matin tyhmiä juttuja; ne ahdistelevat minua unessa.
8. PUHETTA LIIAKSI, EIKÄ KUITENKAAN TARPEEKSI.
Seuraava päivä oli lauantai. Maisteri Stjernkors otti silloin seurakunnan hoidon huostaansa; hänellä oli työtä tavattomasti, ja huone oli parhaillaan täynnä väkeä, kun pieni, punakka, paljaspäinen herra, jolla oli viheriät lasit nenällä, kurkisti ovesta.
— Pyydän anteeksi, nimeni on Arvelin. Lähin naapuri. Häiritsenkö ehkä teitä.
— Olkaa hyvä, käykää istumaan.
— Mieluista nähdä turkulaisia. Toivottavasti matka kävi hyvin? Perhanan huono keli tähän aikaan. Ei ole mitään talviajoja — kas, hyvää huomenta, kirkkoväärti; miten jaksaa ruskean tammanne varsa? — Ei pääse paikaltaan hievahtamaan. Voin hinnan sanotaan rupeavan laskeutumaan. Hohhoo, niin, niin, sellainen on maailman meno. Tämän saman pöydän ääressä istui ystävä Ödmark ja hoiteli papinkirjoja, ja tuolla salissa on hänen lautapelinsä — vai niin, muori, te aiotte naittaa Kaisan? — ja siellä olemme aikoinamme sitoneet monet parit yhteen ja heittäneet kuutosia niin että nurkat paukkuivat… Niin anteliasta kirkkoherraa kuin Ödmark-vainaja aikoinaan oli, on teidän, Kaisa, vaikea löytää. Idegran on vuokrannut tulot; hänellä ei ole varaa olla niin antelias, hänellä… Jos olette vielä naimaton mies, herra maisteri, niin sopiipa katsella vähän ympärilleen tässä pitäjässä. Käydä jahtimestarilla esimerkiksi. Von Holbachilla on kolme tytärtä naimisissa — aja ulos koira, Kalle — ja kolme kotona. Nuorin täyttää viisikolmatta vuotta ensi keväänä siihen aikaan, kun lampaita keritään. Laamanni Åkerströmillä on kaksi ja minulla on yksi, joka ei myöskään ole kaikkein mitättömimpiä, vaikka minä sen itse sanon. Toivon, että käytte talossa, maisteri. Mutta kenties häiritsen?
— Olkaa hyvä, jatkakaa vain. Minä koetan kuulla niin vähän kuin mahdollista.
— Mitä? Onko maisteri vähäkuuloinen? Isävainajani oli myöskin huonokuuloinen, ja se paheni hirveästi vuosien kuluessa. Oikeastaan oli tarkoitukseni — mutta kas, siinähän on pikku Johanna, joka meni ensimmäisenä adventtina naimisiin pitäjän räätälin kanssa; toivon että avioliitto on onneksi; sano Pitkäselle, hyvä ystäväiseni, että hänen pitäisi hankkia parempaa ompelurihmaa; minun poikani ovat kiskoneet irti kaikki napit nutuistansa — niin, tarkoitukseni olisi kutsua teidät, maisteri, ryypylle ja voileivälle halpaan majaani.