Mies hätkähti kuin työstään tavattu varas, mutta rauhoittui taas, kun näki suojelijansa avonaisessa ikkunassa, ja pani sormen suullensa merkiksi, ettei hän saattanut vastata. Samassa hän kiipesi ketterästi kuin kissa ylös tikapuita, heilautti itsensä rohkealla hyppäyksellä lähellä olevaan ikkunaan ja seisoi kohta Stjernkorsin vieressä.
— Tytöllä ei ole mitään vaaraa, kuiskasi hän. Hän on jo taas siellä, missä hänen pitää olla, tai oikeammin, missä hänen ei pitäisi olla, mutta hän ei palellu kuoliaaksi. Minulla on vähän sanottavaa, mitä en saattanut sanoa aamupäivällä. Tässä talossa on seinillä korvat.
— Tule sitten minun huoneeseeni, mutta mene edeltä; tässä ovat portaat, vastasi Stjernkors, hän kun tunsi poikaa liian vähän uskaltaakseen antaa hänen kulkea jäljestä pimeässä porraskäytävässä.
— Kyllä minä tunnen tien; en minä ensimmäistä kertaa tästä astuskele … kolme, neljä, viisi, mutisi mustalainen, lukien astimia ja kulkien pimeässä vakavin askelin alaspäin. — Rovastivainaja teetti nämä portaat päästäkseen milloin hyvänsä juomasalista makuukamariin palvelusväen tietämättä ollenkaan, mihin aikaan se tapahtui aamulla … viisitoista, kuusitoista, seitsemäntoista… Parhaita ystäviänsä hän kestitsi yläkerrassa juuri siinä huoneessa, josta ihmiset sanovat paholaisen ottaneen hänet … yksikolmatta, kaksikolmatta, kolmekolmatta… Mutta Taavetti kuningas ripustettiin ovea vartioimaan kunnian vuoksi, luullakseni … kuusikolmatta, seitsemänkolmatta, kahdeksankolmatta… Nyt olemme kulissin takana.
Ovi oli raollaan, ja Stjernkors oli kohta taas työhuoneessaan. Kynttilät olivat palaneet pitkälle karrelle avatun raamatun vieressä ja valaisivat mustalaisen mustahkoja kasvoja, hänen villiytynyttä muotoaan, miestä, joka niin myöhään ja niin kahden kesken minkään muun inhimillisen todistajan olematta läsnä ei ollenkaan näyttänyt luottamusta herättävältä. Eikä nuori pappi ollutkaan vapaa epäilyksestä, että sopiva tilaisuus saattaisi viekoitella hänen uuden suojattinsa tekemään jonkin tuottavan konnankoukun, ja sentähden hän päätti pitää kaikkia hänen liikkeitänsä tarkasti silmällä.
— Mitä sinulla on sanottavaa minulle? kysyi hän äänellä, joka ehkäisi kerrassaan kaiken liian tuttavallisuuden.
— Maisterilla on ollut vieraita kolmena yönä peräkkäin, alkoi mustalainen, katsoen veitikkamaisesti mustan otsatukkansa alta.
— On, minä olen kolmena yönä nähnyt onnettoman lapsiparan. Ensin luulin sitä harhanäöksi, mutta huomaankin hänet nyt unissakulkijaksi, pieneksi tytöksi…
— Niin, tyttö hän on. Hän on viisitoistavuotias, vaikkei hän näytä muuta kuin kymmenen tai kahdentoista vanhalta. Ja jos maisteri tahtoo tietää, kuka hän on, niin katsokoon kirkonkirjoista. Tottahan rovastivainaja lienee pannut omat lapsensa kirjoihin.
— Hänenkö lapsensa, mitä sanot?