— Te itse, mylord.
Keith nousi ylös, astui muutamia askeleita edestakaisin huoneessa. Hän oli ylimys ajatustavoiltaan niinkuin syntyperältäänkin, mutta sotaelämä oli opettanut häntä pitämään moisia asioita vähäpätöisinä.
— Mademoiselle — sanoi hän puoleksi leikillä, puoleksi moittien — sotilas tarjoaa teille kaikki, mitä hänen vallassaan on, jakamattoman rakkautensa ja kunnioittavan uskollisuutensa. Kaikki teidän toiveenne on hän kykynsä mukaan täyttävä. Enempää hän ei voi tarjota. Älkää pyytäkö rauhallista pesää ilmoja samoilevalta haukalta, joka ei aamulla tiedä, mihin illalla istahtaa.
Eeva oli noussut seisomaan. Hän uskalsi jälleen kohottaa katseensa, hän oli taaskin entinen ylpeä Eeva. Samana hetkenä, jona hän tunsi lankeemuksensa ja ymmärsi, ettei hän voinut elää nousematta siitä, samana hetkenä hän oli pelastettu.
— Siinäkö kaikki, mitä teillä on minulle sanottavaa, mylord?
— Ei, minä pyydän, käykää istumaan, minulla on tuhansia asioita sanottavana. Minä en tahdo loukata teitä puhumalla teille teidän kauneudestanne tai omasta rakkaudestani. Mitäpä se hyödyttäisi? Sen kaiken tiedätte ennestään. Te ette ole niitä naisia, joita miellytellään makeisilla, enkä minä ole kyllin nuori kilpaillakseni niiden kanssa, jotka tarjoavat niitä teille. Mutta sallikaa minun sanoa, mitä Jaakko Keith oli, ennenkuin hän näki teidät, ja mitä hänestä on tuleva, jos te edelleenkin olette niin jalomielinen, että pidätte huolta hänen kasvatuksestaan. Voi, mademoiselle, minä olen teitä ennen tuntenut ainoastaan yhden naisen, jossa kaikki sukupuolenne rakastettavat ominaisuudet olisivat olleet yhtyneinä miehen lujaan tahtoon ja kuningattaren ylevyyteen. Se oli äitini, Mary Drummond, joka polveutui Perthin jaarleista, rohkeudestaan, uskollisuudestaan ja onnettomuudestaan kuulusta suvusta. Olin vielä lapsi, kun kadotin hänet, mutta häntä minun on kiittäminen siitä, että vielä voin kunnioittaa naista. Hovit, taistelutantereet ja suuret pääkaupungit, joissa olen viettänyt enimmän ajan elämästäni eivät ole sellaisia paikkoja, missä oppii tuntemaan naisen arvoa, Niin todellakin, olinhan kahdenkolmatta vuoden iässä kerran rakastunut Pariisissa… Mutta ettehän te kuuntele?…
— Kyllä minä kuuntelen, mylord, kunnes palaatte siihen asiaan, josta muistutin.
— Minä vakuutan, ettei hän ollut mikään kuninkaallinen prinsessa eikä edes noita satoja markiisittariakaan, joiden helmoja tallaa melkein joka askelella Pariisissa. Hän oli pieni ruskeaverinen porvaristyttö…
— Niinkuin minäkin, mylord!
— Ah, te laskette leikkiä, votre altesse, (teidän korkeutenne)! Sanalla sanoen, hänen isällään oli suunnattoman tärkeä luottamustoimi, hän oli kuninkaan ensimmäinen tukankähertäjä. Mutta se ei lainkaan estänyt Susanna Cabet'ta näyttämästä minun silmissäni viehättävältä. Minua pyydettiin siihen aikaan valloittamaan Sisiliaa Espanjan kuninkaalle. Luuletteko minulla olleen aikaa kuunnella niin kunniakasta tarjousta. Ei, minä sepittelin romansseja Susannan jalkojen juuressa; minä olin niin hurmaantunut, että olisin voinut naida hänet.