Eikä kummi ollutkaan terästä tai kiveä. Hän oli opetellut ulkoa kaikki ne arvon loukkaamista, oikeutettua paheksumista ja loukattua velvollisuudentuntoa ilmaisevat sanat, joilla semmoisessa kohtaamisessa oli sopiva musertaa pahantekijä karkuri, mutta nyt hän oli unohtanut ne kaikki. Neuvottomuudessaan hän ei löytänyt ainoatakaan sopivaa sanaa vastaukseksi, mutta hän levitti käsivartensa vanhan tavan mukaan lumotarta vastaan, jota hän ei koskaan ollut voinut vastustaa, ja samassa silmänräpäyksessä lepäsi Eeva hänen avatussa sylissään.

— Paha, paha lapsi! oli ainoa, mitä voitettu kummi sai sanotuksi.

Siitä hetkestä alkaen tuli rouva Heldtistä ristityttärensä harras puolustaja, ja koska hänen sanansa vaikutti paljon Turun porvarisylimysten perheissä, tasoittuivat pikemmin kuin osattiin toivoakaan ne pauhaavat hyökylaineet, jotka Eeva Merthen oli nostanut kotiseutunsa keskustelupiireissä pakenemalla kodistaan.

Yksityisjuorut unohtuivat syrjään sodanhuhujen ja rauhantoiveiden tieltä. Kaikki tuli entiselleen, paljonhan unohdetaan sodassa; ja joka päivä saatiin kokea jotakin hyvää, josta tuon nuoren auttavan käden mahtava vaikutus näkyi. Ennen pitkää tuli Eeva Merthenistä vaihemielisen kansan suosikki vielä suuremmassa määrässä kuin hän ennen oli saanut osakseen sen häväistyksiä. "Herttuatar" oli ollut alussa häväistysnimi, mutta muuttui kunnianimeksi.

Harvat herttuattaret ovat olleet niin rakastettuja, niin ihailtuja.

Hänellä oli nyt hallussaan neljä aistikkaasti sisustettua huonetta Grubbin talossa. Hänellä oli aikaa kaikkeen, valtioasioihin, opintoihin ja kaikista maan osista tulevien anomuskirjojen tarkastamiseen. Keithin aika oli hyvin ahtaalla. Eeva työskenteli hänen rinnallaan vapauttaen hänet kaikesta, mikä ei suorastaan koskenut sotaa, ja vastasi hänen nimessään moniin hänen poissaollessaan tulleisiin kirjeisiin, ja niinpä ei Pietarissakaan aavistettu monen ranskankielisen kirjelapun tai raportin lähteneen kenraalin uuden yksityiskirjurin kädestä. Hän teki hyvin paljon hyvää. Silloiset ihmiset kertoivat siitä liikuttavia piirteitä. Turku oli täynnään puutteenalaisia pakolaisia, eivätkä ne varat riittäneet pitkällekään, joita Keith saattoi käyttää heidän auttamisekseen. Silloin Eeva Merthen panttasi juutalaiselle kalliin koristeensa, jonka hän oli kummiltaan saanut, ja saattoi siten ilokseen pelastaa monta eniten hätääkärsivää. Juutalainen kuitenkin epäili, etteivät niin kalliit jalokivet saattaneet olla rehellisesti hankittuja, ja ilmoitti palkinnon toivossa asian Campenhausenille, joka puolestaan kertoi sen Keithille. Keith hymyili; hän tunsi koristeen, mutta saadakseen kenraalikuvernöörin asiasta vakuutetuksi kutsui hän paikalle rouva Heldtin, joka parhaiten saattoi todistaa, mistä koriste oli peräisin. Juutalainen ajettiin pois kaupungista ja herttuatarta neuvottiin vähentämään hyväntekeväisyyttään.

Kohta keskeytti Turussa jatkuvan rauhanhieronnan epämieluisalla tavalla kanuunain jyrinä. Keith ryhtyi johtamaan 21-aluksista Venäjän laivastoa Korpon virrassa, torjui ruotsalaisen amiraalin Falkengrenin hyökkäyksen ja purjehti laivoineen Sottungaan. Siellä häneen yhtyi De Lacy, joka oli toisella laivastolla päässyt pujahtamaan Hankoniemen luona olevan Ruotsin laivaston ohitse. Silloin olivat Ruotsin rannikot kyseissä. De Lacy tunsi ne, hän oli 1719 ja 1721 käynyt siellä vierailulla miekka toisessa, tulisoihtu toisessa kädessä.

Eeva Merthen käytti kenraalin poissaoloa englannin kielen lueskelemiseen, missä Keith oli ollut hänen ensimmäinen opettajansa. Hän istui eräänä iltana syventyneenä lukemaan Miltonin Kadotettua Paratiisia, kun käskyläinen toi hänelle englanninkielisen kirjeen Keithiltä. Se oli hyvin valittua luettavaa uusiin kieliopintoihin. Semmoista kirjettä ei panna syrjään lukemattomana tai ilman että on otettu selkoa sen ajatuksista aina pohjimmaiseen ytimeen saakka.

Se oli reipas kirje taistelussa olevalta sotilaalta. Hän voi niin hyvin kuin on mahdollista ilman gentle-flower'iansa (amaranttiansa); oli hirtättänyt kaksi sotarosvoa, ollut kummina kalastajan pojalle ja tutustunut herkulliseen kalaan, jota sanotaan kuoreeksi. Mitä sotaan tulee, ei hän vielä ollut gentle-flower'insa kunniaksi valloittanut Tukholmaa, vaihtanut vain muutamia hellyydenosoituksia ruotsalaisen eskaaderin kanssa Korpon virrassa. Se oli mitätön aamuhuvitus, tuskin mainitsemisen arvoinen; hän oli luvannut lähettää hänelle saaliin ja pyysi nyt saada ritarillisen rakkautensa todistukseksi lähettää hänelle vangin. Vanki kyllä oli ansaitseva kunnian palvella häntä toisena orjana; hän oli ohjannut polttolaivan keskelle Keithin laivoja, ylistettävän rohkeasti aikoen sytyttää Venäjän laivaston ja räjäyttää my gentle-flower'in alamaisen palvelijan ilmaan. Eevan syy oli, ettei aie ollut onnistunut. Sillä hän oli tehnyt sankarinsa niin haavoittumattomaksi, etteivät edes mustasukkaisuuden nuoletkaan pystyneet häneen…

Eeva kutsutti sisään vangin, ja hänen edessään seisoi kohta kreivi de Regnier vähän kalpeampana, eikä niin hienonhienona kuin viimeksi maaherran pidoissa, mutta yhtä puheliaana ja pelottomana, vaikkei aivan yhtä tutunomaisena kuin silloin Eevan tahtoessa lähettää hänet Kronstadtia valloittamaan.