— Mutta jos on onnellinen ja rakastettu niinkuin sinä ja saa pitää kaikki viimeiseen asti… Sinulla, joka olet saanut kaikki, onko sinulla enää mitään toivoa täyttymättä, kun lähdet synnyinseuduiltasi?
— Ah, kummi, jos onni joskus täällä maan päällä olisi täydellinen, niin ei se enää mikään onni olisikaan. Onnellisinkaan ei olisi onnellinen, jollei hän voisi toivoa tulevansa vieläkin onnellisemmaksi.
— Hedvig, sanoi rouva Heldt, mene lasten kanssa ulos keinumaan!
Hedvig lähti katsoen pitkään ihailtua herttuatarta. Hän olisi mielellään tahtonut tietää, mitä vielä saattoi puuttua niin kadehdittavasta onnesta.
— Me olemme nyt yksin, virkkoi kummi hellästi. Jos sinulla vielä on täyttymätöntä toivetta, niin usko se minulle! Minä lupasin äidillesi olla sinulle hänen sijassaan, kun hän on poissa.
Eeva oli vaiti.
Rouva Heldt alkoi lukea sormillaan.
— Ajatelkaamme, sanoi hän, mitä kaikkea hyvät ja ymmärtäväiset ihmiset — muista en puhukaan — pitävät toivottavana tässä elämässä. Ensin Jumalan siunaus ja hyvä omatunto.
— Minä rukoilen niitä.
— Toiseksi terveys … sitten nuoruus, kauneus, ymmärrys … sitten runsaasti leipää, niin että riittää jakaa muillekin… Rakkaus…