— Minä en tahdo kiistellä kanssanne käsityskannasta, joka on ulkopuolella sielunpaimenen näköpiiriä, keskeytti katuja, sydämessään suuri kiusaus kapinoimiseen. — Minä en ole tavoitellut koroitusta, vaan koroitettua. Te saatatte kannaltanne halveksia sotilasta silloinkin, kun hän puolustaa valtakuntaa maahan hyökkäävältä viholliselta, tai hänen sankarimainettaan, kun se on saavutettu koko elämän kestäneillä uhrauksilla. Mutta jos sanotte tyhjäksi varjoksi myöskin valloitetun maan kohottamista lempeydellä ja oikeudella, niin pyyhitte kokonaan pois historiasta inhimillisyyden, eikä se voi olla Jumalan tarkoitus.
— Historia, sanoi Elg, on minusta vain ihmismaailmassa ilmennyt maailmansuunnitelma, jonka tarkoituksena on Jumalan valtakunnan levittäminen taistelussa synnin valtakuntaa vastaan. Minä en luule pystyväni tutkimaan, mitä aseita tai mitä kohtaloita Jumala milloinkin näkee hyväksi käyttää siihen tarkoitukseensa. Mutta palataksemme sinuun, mitä pyydät minulta? Tuletko minun luokseni entisenä rakastettuna rippilapsena vai tuletko minun luokseni Suomen herttuattarena?
— Minä tulen — sanoi Eeva, unohtaen tunteitten kapinan, mutta vieläkin äänessä ylevyyden sävy ikäänkuin vastalauseena sitä häväistystä vastaan, joka saattoi piillä arvonimessä — minä tulen teidän luoksenne lähdön hetkenä tuomaan kiitokseni ja kaksi pyyntöä. Kiitoksen sydämeni syvyydestä siitä kaikesta, mitä olette ollut minulle koko entisessä elämässäni: opettaja, jota kunnioitin ja rakastin enemmän kuin ketään muuta, ainoa vilpitön ystävä, joka ette koskaan ole arkaillut sanoa minulle monet vikani; se mies, joka minussa ensin herätti yleviä ajatuksia — sanoisin: suuria ajatuksia, mutta te ette niitä niiksi tunnusta — Jumalasta ja ihmiskunnasta, se mies, johon minä aina lapsuudestani asti ja ihaillen niinkuin lapsi olen katsonut kuin korkeimpaan ja jaloimpaan, mitä maan päällä silloin tunsin. Te opettajani, joka itse olette saanut oppinne iankaikkisesta totuudesta, te ette tiedä, minkä elämänaarteen sellainen esimerkki ja opetus kylvää lapsen tuntehikkaaseen sydämeen. Jollen ole ollut sen arvoinen — ah, tiedän ja tunnustan surren, että olen vieläkin aivan liian arvoton siihen — niin antakaa minulle anteeksi! Jos olen eksynyt toisille teille kuin te olisitte tahtonut johtaa minut, ja siten ehkä tuottanut teille paljon surua, niin antakaa anteeksi! Ja jos vieläkin olen tahrainen teidän silmissänne, jotka ovat niin ankarat vain sentähden, että ne loistavat Jumalan pyhästä rakkaudesta, niin antakaa anteeksi, antakaa anteeksi! Ajatelkaa, että juuri te itse olette istuttanut minuun jotakin oman henkenne ylevyydestä, ja vaikka olenkin hapuillut hämäriä päämääriä kohden, joita te ette voi hyväksyä, niin te kuitenkin ensiksi opetitte minua halveksimaan alhaista ja etsimään korkeinta. Älkää tuomitko minua, älkää kirotko minua! Kun nyt lähden isänmaastani ja jätän kaikki, mikä minulle ennen oli rakasta, niin älkää antako minun lähteä se ajatus mielessä, että te halveksitte minua.
Hän puhui niin lämpimästi, hänen kauniit silmänsä katselivat diakonia niin rukoilevan kyynelloistoisesti, hän vetosi niin vastustamattomasti kavaltajaan, joka ei koskaan ollut oikein vaiennut ankaran parannuksensaarnaajan omassa sydämessä, että diakoni tarvitsi kaiken rohkeutensa kestääkseen kiusauksen. Hän kääntyi poispäin, ettei näyttäisi heikkouttaan, ja vastasi hiljaisella äänellä:
— Rukoile Jumalaa antamaan sinulle anteeksi niinkuin minä annan anteeksi sinulle, onneton lapsi!
— Kiitos. Olette täyttänyt ensimmäisen pyyntöni? Osoittakaa minulle tie Jumalan anteeksiantoon!
— Mene Vapahtajasi luo. Älä enää täst'edes syntiä tee. Pura liittosi. Luovu rakkaudestasi, jota ei kirkko ole pyhittänyt. Älä enää palaa miehen luo, jonka omana sinulla ei ole oikeutta olla. Jää kotimaahasi, ja jos pelkäät Turkua, niin hankin minä sinulle turvapaikan jostakin kaukaisesta pappilasta.
— Minä olen valmis tottelemaan ensimmäistä neuvoanne. Toista en voi totella. Se on mahdotonta.
— Tingitkö omantuntosi kanssa?
— Minä en tingi, minä tottelen. Mutta toisella tavoin kuin te ajattelette. Sallitteko minun mainita toisen ja viimeisen pyyntöni?