— No, missä me sitten olemme?
— Rosvoluolan edustalla.
— Älä lörpöttele! Eihän täällä ole mitään rosvoja. Mene sinne ja pyydä talonväkeä auttamaan meitä, niin saat juomarahaa.
— Mitä väkeä siellä olisi!
Paksupäinen kurottautui niin kauas ulos kuomista, että puolet häneen kuuluvasta, vielä päätä tukevammasta ruumiista tuli näkyviin, ja tuhlasi kokonaisen tulvan kauniita sanoja, joita ainoastaan myrsky ja hongat näyttivät kuuntelevan:
— Rosvoluola! Mahdotonta, eikö enää ole poliisia maassa? Aiotaanko meidät murhata ja ryöstää? Missä asuu nimismies? Aja sinne, Iisakki, käännä heti! Tottakai joku nimismies asuu likitienoilla? Käännä takaisin Ruhalaan, sanon minä. Katso vain mies, että ruoskasi on tallella, äläkä istu hatturasialle! Milloinka semmoista on ennen kuultu Tampereen tiellä? Mutta hämäläisissä ei ole kuntoa hiuskarvankaan vertaa. No, mies, mikset käännä?
— Taitaa olla parasta, että käytte nukkumaan, rouva, vastasi ajaja entiseen tapaansa niin tyynesti, että se olisi voinut saada kivenkin kiivastumaan. — Tästä pääsemme yhtä vähän takaisin kuin eteenkään päin.
Lakkaamatta kiihtyvä lumituisku, joka tiellä heti peitti umpeen kaikki reen jäljet, näytti liiankin selvästi toteuttavan nuo synkännäköiset toiveet, mutta silloin tarjoutui matkustajille aivan odottamaton keino pelastautua tukalasta tilastaan kinoksien keskelle yöpymisestä.
4. KOHTAAMINEN.
Herätkää, herra! Metsä on täynnä rosvoja!