— Juokaa! hän sanoi.
Lauri Roderik alentui suu valmiina virnistykseen, maistelemaan epäiltyä juomaa ja huomasi ihmeekseen sen olevan hienoa, vaniljalla höystettyä, lämmitettyä portviiniä. Suloinen lämpö levisi hänen kylmänkankeihin jäseniinsä, ja hän sanoi vain olevansa pahoillaan siitä, ettei isäntä juonut vierastensa maljaa.
— Vesi on minun juomani, sanoi vanhus ivallisesti hymyillen samalla tavoin kuin hän jo kerran ennenkin oli nuorta ylioppilasta pilkannut ja kiusoitellut. — Viini on todellakin parempaa kuin nyt enää tapaa myytävänä. Olen ostanut sen eräältä Lissabonin kauppahuoneelta, joka muinoin oli asioissa kanssamme.
— Torlades & Kumppanilta, huomautti Margret-rouva, mielihyvin maistellen lämmittävää juomaa. — Sille kauppahuoneelle olemme myyneet paljon tervaa ja ostaneet siltä paljon suolaa.
— Sentähden on enolla varaa jalostuttaa tervaa ja suolaa, vastasi
Lauri Roderik. Myöntäkää kuitenkin, eno, että toisinaan herkuttelette!
Kuinka olisi mahdollista olla moisten viinien omistaja niitä
maistamatta.
— Sinun iälläsi se olisi luultavasti mahdotonta, vastasi komissaari. Mutta kun tulee vanhaksi niinkuin minä ja kenties vähän ahneeksikin, silloin ilahduttaa harvinaisen tavaran omistaminen enemmän kuin sen käyttäminen. Minun mielestäni ovat kellarissani olevat pullot nuorukaisten tapaisia: niissä on tulta ja elämää, niille suodaan anteeksi, vaikka ne kuohuvatkin.
Lauri Roderik tunsi tulleensa nolatuksi. Tämä on ilveilyä, hän ajatteli ja pyöritteli kultarahaa liivinsä taskussa. Kultarahat olivat silloin harvinaisia, mutta toisinaan kuitenkin nähtiin liikkeessä venäläisiä puoli-imperiaaleja, ja sattumalta hän oli tuonut mukanaan sellaisen Helsingistä.
Mitähän, jos hän paljastaisi teeskentelijän? Kiusaus tuli niin suureksi, ettei suuttunut nuorukainen sitä saattanut enää vastustaa.
— Oikeista viineistä — hän sanoi — muistuvat mieleeni oikeat ja väärät rahat. Lapualla on jo kauan koetettu tehdä Ruotsin seteleitä, mutta kuka saattaisi uskoa, että nyt on myöskin alettu mukailla Venäjän kultarahaa?
— Mitä? Sitä et saa ketään uskomaan, puuttui puheeseen Margret-rouva.