— Mutta sen vakuutan… Tänään puolenpäivän ajoissa vaihdoin viidenkymmenen ruplan setelin, ja katsokaa, mitä minulle annettiin! Tuskin on mahdollista erottaa ääntä oikeasta.
Niin sanoen pudotti hän puoli-imperiaalin kirjoituspöydälle aivan komissaarin silmäin eteen.
Vaikutus näkyi silmänräpäyksessä ja oli kauhistuttava. Vanhus vetäytyi takaperin, hänen kasvonpiirteensä vääntyivät, hän puri huulensa yhteen, hänen kätensä puristuivat suonenvedon tapaisesti nyrkkiin, silmät katsoa tuijottivat sanomattoman kauhistuneina kultarahaa, ja tuskasta huudahtaen hän syöksyi sisempään huoneeseen.
9. SOTAA, HAVAINTOJA, UNELMIA.
Imperiaali ilvehti lakkaamatta hänen silmissään.
Pelästyneenä siitä pikaisesta ja odottamattomasta seurauksesta, mikä hänen ilkeällä pilallaan oli, katseli nuori ylioppilas hämmästyneenä vanhuksen jälkeen. Liisu tarttui lujasti hänen käsivarteensa ja virkkoi aivan toisin kuin olisi odottanut siitä äänettömästä levollisuudesta, mitä hän siihen asti oli osoittanut, hyvin liikutettuna:
— Sanoinhan sen sinulle! Sinä olet sydämetön ihminen. Mitä pahaa vanhus on sinulle tehnyt, kun niin julmasti pilkkaat hänen onnettomuuttaan?
— Mutta enhän mitenkään osannut kuvitella mielessäni…
— Etkö kuullut kertomusta Hannu Kristofer Halmista? Ja kuitenkin saatat noin kevytmielisesti leikkiä kauheitten voimien kanssa, jotka asuvat ihmisessä, kun hän on luopunut Jumalasta! Niin, ilvehdi sinä vain, naura kuvitteluille, mitkä kuitenkin ovat niin kauhistavaa totuutta niille, joita ne ahdistavat! Ainoana puolustuksena on se, ettet tiennyt, mitä teit. Mutta minä sanon sinulle, että tuo onneton vanhus on sata kertaa parempi kuin sinä, joka et elämässäsi vielä ole kestänyt yhtään koetusta; sillä, jos hän hairahtuukin, jos hän ei olekaan voinut päästä vapaaksi onnettoman elämänsä seurauksista, niin hän ainakin etsii totuutta, jota sinä et tee… Hyvää yötä, äiti; en nyt voi jättää häntä yksikseen. Matami Widström pitää kyllä huolen illallisesta ja yösijasta.
Ja Liisu katosi samasta ovesta, josta komissaari oli mennyt ennen häntä.