— Voi sitä kavalaa käärmettä! Voi sitä hävytöntä petturia! Eikö hän arvannutkin, että minä seurasin häntä kintereillä! Eikö hän tiennytkin, että meidän piti tavata toisemme ja että sinä olit moinen tyhmä narri, jolle hän saattoi valehdella pitkän jutun, minkä sinä sitten kertoisit minulle! Ja siinä hän on onnistunut, aivan täydellisesti se konna on onnistunut! Nytkös hän nauraa pellavamarkkinoilla, kun me hänen hyväkseen olemme ajaneet kaksikymmentä penikulmaa tänne Isoonkyröön, puolihullun miehen luo, joka aikoo elää Metusalemin ikäiseksi!… Lauri Roderik, ellen olisi sinun oma tätisi, niin totisesti taputtelisin sinut sinikirjavaksi niin varmasti kuin ennen olen kellekään pojalle antanut selkään, sillä sinä olet syypää kaikkeen. Seiso siinä ja häpeä! Mutta sen sanon sinulle, älä koskaan pyri kauppiaaksi! Olisipa sekin jotakin! Isäsi, hän ymmärtää hieman asioita, se minun täytyy myöntää, vaikka hän nyt petkutti minulta pellavani, mutta sinut peijaisivat lybeckiläiset syömään heiniä kuin makeisia.
Tietämätöntä on, miten kauan Margret-rouva olisi sillä tavoin, enemmän suoramielisesti kuin tädillisen hellästi antanut kiukkunsa tulvehtia, ellei kuivanynseä henkilö, jota nimitettiin matami Widströmiksi ja joka nähtävästi lähinnä komissaaria oli talossa hallitsevana suurvaltana, olisi astunut huoneeseen, levittänyt ruokaliinaa kirjoituspöydälle ja alkanut siihen kantaa illallista. Margret-rouva, joka ei voinut Pellavoista unohtaa, sai aikaa rauhoittaa kiihtyneitä tunteitaan, kun hänen sisarenpoikansa aloitti suurvallan kanssa seuraavan keskustelun:
— Miten komissaari jaksaa?
— Huonosti.
— Onko hän usein sairaana?
— Harvoin.
— Meistä on teille paljon vaivaa.
Ei mitään vastausta.
Yhtä vähän kuin talon kurja ulkomuoto esti illallisen runsautta, esti Pellavoinen tai tuo keskinäinen sota Margret-rouvaa ylistämästä tuoretta ruisleipää tai Lauri Roderikia tuhoamasta viiden kananpojan tulevaisuutta yhtä monena kovaksikeitettynä munana. Hän uskalsi vielä kerran koettaa saada puhumaan mykkää sfinksiä, joka vartioi talon salaisuuksia.
— Oivallisia munia! Mitä kääresylttyyn tulee, niin tuskinpa olen nähnyt sen vertaista ja … tunnenpa suuria maatiloja, jotka kadehtisivat … mikä on kartanon nimi?