— Tibi, Helena, sinä Troian hävittäjä, joka huoaten ikävöit Paristasi! puuttui puheeseen professori Scarin ja tyhjensi kipposellisen maitoa yhtä vakavan näköisenä kuin se olisi ollut kuolleitten alaanien ja hunnien hautausuurna, nyökäyttäen samalla päätään hämillään olevalle tytölle, joka posket hehkuvina talutettiin esiin lieden luota, missä hän juuri oli paistanut vohveleita lapsille.
— Tibi, Paris! toisti Eeva Merthen kääntyen muumiomaisen professorikumminsa puoleen. Koko seura purskahti hillittömään nauruun. Korkeasti oppinut professori Scarin noudatti erittäin tarkkaa elantojärjestystä ja oli erittäin täsmällinen kaikessa, mihin hän ryhtyi — kävi joka päivä kävelemässä määrätyt askelensa määrättynä hetkenä — ei koskaan syönyt muuta kuin määrättyjä ruokia — eikä koskaan juonut muuta kuin määrätyn maitoannoksen. Mutta kukapa olisi voinut vastustaa semmoista ristitytärtä?
— Tibi, Hebe, jumalten juomanlaskija! vastasi professori ja tyhjensi ihastuksissaan kokonaisen kipposen olutta, mitä hän ei ollut tehnyt kahteenkymmeneen vuoteen.
Ateria päättyi kello puoli kahden ajoissa, pantiin taas kädet ristiin, pikku Wechter luki taas rukouksen, vieraat antoivat toisilleen leikillä aimo ruokaläimäyksiä ja hajaantuivat, muutamat lepäämään lähimpien puiden alle, toiset nukkumaan päivällisuntaan kaksinkertaisissa vuoteissa, joita ajan yksinkertaiseen tapaan oli kesätuvan peräseinällä yövieraita varten.
Nuorilla oli kuitenkin jotakin salaperäistä tekeillä läheisessä ladossa. Kello kolmelta annettiin merkki äänekkäällä torventoitotuksella, kaikki kokoontuivat nurmikolle, ia nyt nähtiin paimenpoikia ja -tyttöjä tulevan ladosta parittain. Kaikilla oli päässä liehuvilla nauhoilla koristetut leveälieriset olkihatut; muutamat taluttivat ruusunkarvaisista nuorista vastahakoisia lampaita. Ne, jotka eivät olleet saaneet käsiinsä yhtään nelijalkaista elukkaa, tyytyivät kaksijalkaisiin ja hallitsivat Merthenin pikku lapsia suitsista, jotka olivat palmikoidut leiniköistä ja päivänkukista. Astuessaan he lauloivat tuttua säveltä, jota vielä nytkin usein kuulee:
Lampaitaan paimentytöt ja -pojat paimentaa :.:
He kertoa lemmen voimasta voi. :.:
Ruiskaunokkiseppeleellä koristettu etummaisin paimentyttö, jonka leveiden hatunreunojen alta välkkyivät Eeva Merthenin ihanat silmät, hypähti kevyesti emännän eteen ja sanoi teeskennellyn vihan äänellä:
— Arvoisa rouva, millä oikeudella te ja kaikki nämä Minervan ja Merkuriuksen lempilapset olette uskaltaneet astua minun saarelleni. Ettekö tiedä, että minä Amaryllis olen ainoa näiden seutujen ruhtinatar ja hallitsen paimenpoikineni ja -tyttöineni rajattomasti Ruissalon saarta?
Kun siihen ei tullut mitään vastausta, jatkoi paimenkuningatar:
— Helppo minun olisi muuttaa teidät kaikki sudenpenikoiksi, lohikäärmeiksi ja yököiksi; mutta minä olen suosiollisesti ottanut huomioon jalon oluen, jota olette kaataneet minun maalleni, ja miellyttävän paistinhajun, jolla olette virkistäneet ruohojen iloista henkeä. Sentähden minä lupaan teille kaikille suosiollisen armoni ja anteeksiantoni, tuomiten teidät ainoastaan kuulemaan ylimmäisen hovisoittajani alamaista hyvitysrunoa ja sitten karkeloimaan paimentyttöjen lehtoon.