— Vai niin! sanoi komissaari ja katseli joukkoa vielä hetkisen ikäänkuin epäröiden kahden päätöksen välillä, jotka hänen sydämessään taistelivat.

Uunissa paloi tuli. Hän peräytyi nopeasti pari askelta, heitti paperit tuleen, ennenkuin kukaan ehti ajatellakaan estää sitä, ja asettui uhkaavan näköisenä rovion eteen, seisoen paikoillaan siksi, kunnes viimeinenkin kellastunut paperiarkki, viimeinen kömpelötekoinen sinetti oli loppuun palanut. Ei yksikään käsi liikahtanut, ei yhtään sanaa kuulunut kenenkään suusta; kaikki katselivat hämmästyneinä noita onnettomia velkakirjoja, jotka kuin tuskasta kiemurtelivat kuumuudessa, kellastuivat, mustuivat, leimahtivat tuleen, hiiltyivät ja vielä harmaana tuhkanakin kuin kerskuivat allekirjoittajain hehkuvista nimistä.

— Minun luullakseni olette nyt saaneet, mitä teille oli tuleva ja vielä vähän enemmänkin, sanoi komissaari hiukan vavahtelevin äänin. — Menkää nyt matkoihinne; meidän asiamme ovat nyt selvillä.

Joukko, joka äsken juuri oli ollut niin hurja, totteli sanaakaan sanomatta ja lähti kummastuneena pihalle. Sinne he näkyivät kaikki pysähtyvän tuumimaan, mitä se oikeastaan merkitsi. Arvattavasti moni luuli tuon polttouhrin olevan vain pelkkää juonta, jonka oikean laidan käräjissä kyllä saisi nähdä. Mutta velkakirjoilla on ihmeellinen kyky syöpyä useimpain velanottajien mieleen. Useimmat tunsivat niistä jokaisen poimun, jokaisen variksenjäljen ja vannoen vakuuttivat nähneensä niiden palavan.

Kun taistelukenttä oli puhdas, meni komissaari Liisun luo, tarttui lujasti hänen käteensä ja sanoi kiihkeässä mielenliikutuksessaan ollenkaan huomaamatta toisia läsnäolijoita:

— Joko nyt tyydyt? Oliko siinä kylliksi?

Tyttö oli vaiti.

— Mitä? puhkesi vanhus kiivaasti puhumaan. Kahdeksantoistatuhatta riksiä tulen omana; enkö vielä ole tehnyt kylliksi?

— Ette, vastasi Liisu hiljaa.

— Oh, tarkoitatko niitä muutamia tuhansia, jotka minulla vielä on puhdasta rahaa tuolla sisällä? Odota, sinä saat ne, saat jakaa ne köyhille, kelle hyvänsä. Onhan kirjoitettu: mene, anna kaikki, mitä sinulla on, vaivaisille…