Tuo huomio ei ollut tervetullut, sillä mustia ukkospilviä nousi taivaanrannalta. Sillaikaa kuin illallispöytä sateen pelosta katettiin tupaan, joutuivat vanhat herrat keskustelemaan politiikasta. Vapauden aikana politikoitiin ankarasti, sillä silloinhan valtakunta oli tosiasioissa tasavalta ja siis jokainen kansalainen oli tai ainakin luuli olevansa valtiomies.
Keskustelu koski Tukholman tapahtumia. Arvaeltiin, olikohan sihteeri Gyllenstjerna ollut salaa liitossa Venäjän ministerin kanssa. Kerrottiin, miten Arckenholtzia ja Mathesiusta oli syytetty siitä, että he olivat antautuneet Myssyjen kätyreiksi salaisiin vehkeilyihin. Mathesiuksen kohtalo herätti suurta osanottoa, sillä hän oli suomalainen ja sitä paitsi, mikä oli enemmänarvoista, rehellinen mies, joka herkkäuskoisuudessaan oli joutunut viekkaiden ja paremmin itseään salaavien valtiollisten juonittelijain aseeksi. Hattujen hallitusta ja sota-aikeita kaikki läsnäolevat kauppiaat, porvarit ja akateemiset oppineet yksimielisesti tuomitsivat hyvin ankarasti. Virkamiehiä oli yhtä paljon kummallakin puolella.
— Mitä uutta valtiopäiviltä?
— Peruukkipölkkyjä salaisessa valiokunnassa ja hatuntekijöitä salaisimmassa.
— Eikö Merthen ole salaisimmassa?
— Siinä on Örebron pormestari Salan, jonka pää paremmin sopii hattuun.
— Hyvät herrat — virkkoi hovioikeudenneuvos Ahlström, niitä harvoja turkulaisia, jotka hyväksyivät hattujen valtiotaidon — ei saa riistää kauhaa köyhältä, kun kerran puuroa sataa.
— Mitähän merkillistä puuroa nyt sataa? kysyi muuan Myssy pisteliäästi.
— Ranskalaista, sanotaan. Seitsemänkolmatta tynnyriä kultaa.
— Ryynivelliä, veli Ahlström, ja sitä paitsi jo hyvällä vauhdilla syötyä.