— Omituinen hän on, mutta ei hullu. Margret pitää häntä häkissä. Minun velvollisuuteni on valvoa, miten hän tulee toimeen vanhoilla päivillään.
Kauppaneuvos otti hatun, kepin, turkkitakin ja oli kohta tiessään. Vanha kirjanpitäjä katsoi hänen jälkeensä, alkoi vuolla uutta sulkakynää ja jupisi itsekseen:
— Isä oli viisain kaikista, kunnes tuli hulluksi… Sten oli uskaliain, kunnes hänkin tuli hulluksi… Otto Kristofer oli tyhmin ja hyväluontoisin; hänellä säilyikin se rahtunen ymmärrystä, mikä hänellä oli… Hannu Herman on paras kaikista; tuleeko hänkin nyt hulluksi?… Juhani tulee Sten Halmiin; hän menettää järkensä.
Huono kauppa … saldona kaikesta haaksirikko, haaksirikko!
19. SYYRAKIN KIRJA.
Älä ryhdy moneen asiaan.
Rouva Margret Halm harjoitti, niinkuin tiedämme, omin päin kauppaa ja asui omassa hyvin rakennetussa talossaan Kauppiaankadun varrella. Kirjanpitäjä seisoi kauppapöydän takana puodissa, punnitsi kahvia, sokeria, inkivääriä ja pohjanahkaa, mittasi purutupakkaa ja Lybeckin karttuunia, tyrkytteli terva-ukkojen vaimoille punaisia silkkihuiveja ja ilahdutti lasten mieltä veskunoilla ja Venäjän prenikoilla. Myymälän takana oli puotikamari, joka aina haisi bresiljalta ja jossa Liisu toimitteli konttoristin tehtäviä, milloin häntä ei tarvittu myymälässä apuna. Puotikamarin takana oli Margret-rouvan yksityinen työhuone, jonne hän vei parhaimmat liiketuttavansa, ja sen takana taas erittäin huolellisesti siistitty sali ja aution näköinen, yhtä siisti vierashuone pitkine sohvineen ja kullattuine peilinkehyksiä koristavine aarnikotkineen sekä vihdoin tilava keittiö ynnä väentupa renkejä ja ostajia varten pihan toisella puolen. Rakennuksen yläkerrassa oli ajan tavan mukaan kaksi suurta huonetta, joista oli yksi kummallakin puolen avaraa ullakkoa ja jotka alkujaan olivat aiotut vierashuoneiksi, mutta joista sittemmin pohjoispuolella olevassa asui komissaari Halm ja eteläpuolella olevassa hänen veljensä tytär, Liisu Halm, niinä harvoina hetkinä, jotka hän saattoi käyttää omiin toimiinsa. Portaat ja eteiset, joihin oli sirotettu katajan havuja, olivat erittäin puhtaat, koko talo todisti säästäväisyyttä, järjestystä ja vankkaa varallisuutta. Eikä muita ylellisyyden merkkejä ollut kuin vierashuone, jota lämmitettiin kahdesti vuodessa välttämättömiä kahvipitoja varten, mutta joka muun ajan oli autiona, kylmänä ja kolkkona kuin naulassa riippuva paraadiunivormu.
Kapteeni Edvardson oli Margret-rouvan luona tiedustelemassa, kun kauppaneuvos Halm tuli kälynsä luo, joka parhaillaan kutoi sukkaa. Herrat tervehtivät toisiaan kohteliaasti, mutta kylmästi, senjälkeen kapteeni otti hattunsa, siveli sen nukkaa keltaisilla hansikkaillaan, suuteli emännän suurta kättä ja pyysi saada pysyä edelleenkin hänen suosiossaan. Margret-rouva löi vastineeksi häntä keveästi villasukallaan ja virkahti, että he kyllä pysyisivät hyvinä ystävinä, jos vain Edvardson lakkaisi houkuttelemasta hänen tervatalonpoikiaan Gråbergin puolelle. Mitä X-kylään tuli, arveli Margret-rouva, että se, joka oli pistänyt lusikkansa toisen keittoon, saisi syyttää itseään, jos polttaisi näppinsä. — Hyvästi, serkku; käykää katsomassa… Ja Hannu-lanko, kas, sepä oli hauskaa! Saanko tarjota lasin piparmintulla höystettyä viiniä?
Hannu-lanko ei suvainnut huolia piparmintusta; hän silitteli Margret-rouvan erinomaisen valkoista ja erinomaisen laiskaa kissaa ja sanoi, ettei hän luottanut kutsumuskorttiin, vaan lähti itse kuulemaan, tahtoisiko käly kantaa hänen pienen poikansa kasteelle. Sitäpaitsi koski käynti Sten-veljeä, joka myöskin oli kutsuttu, jos vain terveys sallisi hänen tulla.
Margret-rouva kiitti kunniasta ja sanoi kyllä tulevansa ja ottavansa Liisunkin mukaan, koska lanko oli kunnioittanut häntä lähettämällä kutsukortin, mutta ukolle saattaisi lähettää ristiäiskonvehdit ullakkohuoneeseen; hänen oli viisainta istua kuin orava häkissään.