— Mitä nyt? vastasi neuvosmies kiivaasti. Joko nyt ovat päät vaarassa?
Pois hatut päästä valtakunnan lain ja hallitusmuodon edessä! Vai sotaa?
Mitä sitten tulee teollisuudesta ja yleisestä vaurastumisesta? Jumala
siunatkoon vanhaa Hornia, siinäpä vasta oli miesten mies!
— Sinä, veli Wechter, voit lohduttaa mieltäsi suurella kangastilauksella, joka sotamiehiä varten tehdään, virkkoi Hassel, hyväntahtoisesti viitaten Wechterin uuteen verkatehtaaseen.
— Aivan niin! huomautti hovioikeudenneuvoskin. Suomen,[2] Hämeen, Uudenmaan ja Karjalan maaherrat ovat kolme päivää sitten saaneet käskyn neuvotella sotajoukkojen kutsunta-ajoista. Luulenpa toki muutamia housupareja kuluvan marsseilla. Mitä meriväkeen tulee, niin pahempia vaatteenkuluttajia ei voi toivoakaan, ja tiedäthän, veliseni, että suuri laivasto on Aspön luona ollut jo toukokuun 11 päivästä asti.
— Suunsoittoa ja säikytystä! huudahti Wechter ja moni muu myssyläinen. — Sehän pitäisi Merthenin tietää paremmin kuin kenenkään muun. Eikä Merthen ole kirjoittanut mitään moneen viikkoon. Ei, se on vain tyhmää lorua. Sotamies tekee heinää ruodullaan, laivasto tervehtii kuninkaallista majesteettia ammunnalla hänen ylhäisenä nimipäivänään. Rauha meillä on, ja rauha pitää oleman; hiiteen kaikki sodantoitottajat!
Koetettiin vakuuttautua siitä, että kaikki kävi valtiopäivillä toivon mukaan, ja Myssyjen mielipide oli todella koko maankin mielipide. Miksikä ei Merthen kirjoittanut turkulaisille valitsijoilleen? Kuviteltiin sitä vain hyväksi merkiksi. Sitäpaitsi oli nyt pitkän aikaa ollut merellä kovia itätuulia. Postinkuljetus yli Ahvenanmeren riippui kauneimmalla kesälläkin aina tuulista, ja maamme saattoi siis sinäkin vuodenaikana olla monta viikkoa tietämättömänä siitä, mitä Tukholmassa oli päätetty sen onnesta tai onnettomuudesta.
Kaikessa rauhassa lähdettiin siis illalliselle. Pontak ja Braunschweigin mumma, silloin käytetty runsaasti höystetty juoma, elähyttivät iloisimmilleen politikoitsevien herrojen mielet. Harvat heistä pitivät lukua rajuilmasta, joka yhä synkempänä uhaten pimitti taivaan Ruissalon tammien yläpuolella.
Kaikki rauhalliset tunteet, lukuunottamatta Hattuihin kohdistuvaa vihaa, olivat kehittyneet iloisimmilleen höyryävien kulhojen ääressä, ja Wechter oli jo parisenkymmentä kertaa vakuuttanut vanuttavansa kaikki toitottajat mäsäksi suuressa verkatampissaan, kun hänen renkinsä saapui kaupungista, hikisenä kiivaasta soudusta, ja antoi hänelle kirjeen.
— Kuka sinut lähetti?
— Kruunun sotalaiva saapui satamaan tunti takaperin ja lähetti sanan, että asia on hyvin tärkeä.
Juhlijat olivat nähneet sotaprikin ja arvasivat tulevan uutisia
Tukholmasta.