— Niin — sanoi Wechter yhä iloisempana — hyviä uutisia! Kirje näkyy olevan veli Mertheniltä.
Tunkeuduttiin äänettömän, sinetillä suljetun viestin ympärille, joka nyt oli vahvistava kaikkien rauhantoiveet, ja arvailtiin jo prikin purjehtineen matkansa sangen nopeasti, koska viime päivinä oli puhaltanut navakka lounastuuli.
Wechter avasi kirjeen, luki sen yhä uudelleen ja uudelleen, muuttui kasvoiltaan tulipunaiseksi ja pyyhkäisi kädellään pari suurta hikipisaraa, jotka kihosivat hänen otsalleen.
— Äiti — sanoi hän kiihtymyksestä väräjävällä äänellä vaimolleen — onko täällä hyvää ranskalaista Hattujen viiniä?
Ranskan viiniä oli pöydällä; sitä kaadettiin laseihin.
— Niinpä juokoon nyt Hattujen maljan, ketä haluttaa. Jumala kirotkoon heidät. Amen.
Samalla Wechter tarttui täyteen lasiin, kohotti sen ikäänkuin menestystä toivottaakseen ja paiskasi maistamattomine sisällyksineen uunia vasten, niin että sirpaleet lensivät ympäri huonetta ja viini räiskähti lähinnä seisovien päälle.
— Mitä, mitä siinä on? kysyivät hämmästyneet nimipäivävieraat.
— Lukekaa itse! vastasi Wechter antaen kirjeen. Se ei ollut pitkä ja kuului:
Tukholmassa 28 p:nä heinäk. 1741 iltapäiv.