Kunnioitettu Veli!
Koska Kunink. Majesteetin priki Victoria tänä yönä lähtee Turkuun, kiirehdin minä täten Sinulle, Kunnioitettu Veli, ynnä Turun Arvoisalle ja Uskolliselle Porvaristolle ilmoittamaan, että Hänen Majesteettinsa tänään kello 12 päivällä valtionkuuluttajalla, registraattori Bungencronalla rumpujen ja torvien kaikuessa on julistuttanut sodan Tsaari Ivania ja Venäjän hallitusta vastaan. Tarkemmin vastedes. Jumala varjelkoon Hänen Majesteettiaan, Valtakuntaa ja Turun kaupunkia.
Kunnioitetun Veljen
kuuliainen ja nöyrä palvelija
Carl Merthen.
Läsnäolijain hämmennys oli kuvaamaton. Vaikka uhkaavia sodanenteitä jo oli liikkunut, olivat kuitenkin vain harvat valmiit ottamaan uutista vastaan ja vielä harvemmat olivat sitä toivoneet. Kirje kulki kädestä käteen, sitä luettiin ja selitettiin, kolme tai neljä henkeä iloissaan ja sotainnon valtaamana, mutta enimmät peloissaan ja apeilla mielin.
Siinä oli nähtävänä tarkka kuva tunteista, joilla sodanjulistus otettiin vastaan koko maassa. Isonvihan hirveät hävitykset olivat vielä tuoreessa muistossa. Eräästä asiasta olivat kaikki selvillä: Suomen oli taaskin kärsittävä ja vuodatettava vertaan, valtakunnan veriseen kilpeen oli taaskin isku sattuva. Minkä hyväksi? Ja mitä toivoa oli menestyksestä?
Seurassa olevat Hatut eivät varomattomuudessaan tahtoneet hillitä tunteitaan. Hoikkasäärinen raastuvannotarius otti yhden täytetyistä laseista, joista kaikki tähän asti olivat pysyneet koskematta paitsi se, mikä oli singautettu uunia vasten, ja rohkeni tyhjentää sen vanhan kaarlelaisen sankarillisuuden muistoksi, joka nyt taas oli näkyvä koko loistossaan. Hänen esimerkkiään seurasi vain pari puolueystävää, ei edes hovioikeudenneuvos huomannut kaarlelaisten ajan vielä palanneen. Notariusta vastaan nousi vastustuksen myrsky, joka uhkasi kasvaa väkivallaksi ja kuvasti sekin puolestaan jotenkin tarkasti maan mielipidettä.
— Kirotut lörpöttelijät! oli ensimmäinen karkeanlainen tervehdys, jolla maljaan vastattiin. Kohteliaisuuden ja kursailun ohuen kiillon alla oli raakuus jäljellä niinkuin saviseos laastituksen alla.
— Ajavat ensin meidät puolikuoliaiksi ja sitten lähettävät heti uusien kyytiin jälleen, ennenkuin vielä olemme ehtineet hengähtääkään!
— He ovat ohjissa ja me saamme maistaa ruoskaa.
— Hävetköön jokainen, ken semmoista ruoskaa tottelee.