— Varokoot vain, ettei vanha Hiirakko anna kavioista.[3]
— On moisten suukopusankarien ennenkin nähty ruohoa haistelevan.
— Notariuksellahan on ollut majoitusasiat huolena. Rientäköön nyt tilaamaan Turusta asuntoja kasakoille!
— Kuka uskaltaa nurista kuninkaallista majesteettia ja valtakunnan säätyjä vastaan?
— Valtakunnan hampaitako?[4] Huuti, herra; hän itse juuri niitä vertaa koirankitaan.
Näytti, pelästyneitten naisien läsnäolosta huolimatta, hyvin luultavalta, että notarius Skogsman kohta heitettäisiin ulos ovesta; mutta silloin pyysi professori Hassel puheenvuoroa ja kysyi, eivätkö kaikki, olipa heillä muuten mikä mieli hyvänsä, suostuisi yhdessä juomaan kuninkaan ja isänmaan menestyksen maljan.
— Siihen minä kyllä yhdyn, huudahti Wechter, jos muuten saan ajatella mitä haluan.
— Samalla ehdolla yhtyy siihen jokainen rehellinen suomalainen, huusi moni lasiin tarttuen.
— Eläköön kuningas! Eläköön isänmaa!
Samassa silmänräpäyksessä tärisytti tupaa hirmuinen jyrähdys, ja salama, päivänvaloa kirkkaampi, välähti ikkunoista, valaisten huoneen. Ukonilma purkautui kauhistuttavan rajusti; rakeensekainen rankkasade alkoi piestä ikkunaruutuja. Ruotsin ja Suomen taivas siinä ennustavasti yhtyi säätyjen sodanjulistukseen.