Margret-rouvan hyvä sydän heltyi.
— Ei, Hannu — hän sanoi lohduttaen — älä välitä siitä joutavasta jutusta; kuinka Jumalan kirkas päivä voisi vahingoittaa lasta? Eikö päivä ole paistanut muille rakkaille lapsille, Annalle ja Lotalle ja Margretille ja Lillille, kun pappi kastoi heidät? Eikä heistä kuitenkaan ole tullut petoja. Ja mitä koskee meihin ihmisten loruilu. Jospa nyt Stenin kutsuminen ei juuri ollutkaan viisasta, niin oli sen sijaan hyvin tehty, ettet halveksinut kurjaa ihmisparkaa, joka on veljesi. Sen Jumala kerran palkitsee sinulle, Hannu-lanko! Jää hyvästi ja kiitoksia kestityksestä! Minä menen katsomaan, miten Sten kotona voi.
Kauppaneuvos istui yksin, vanhin pikku tyttäristään polvellaan, kun Stenman-vanhus astui sisään ja ilmoitti jonkun tahtovan puhutella häntä.
— Huomenna, Stenman; minä olen väsynyt.
— Se on Tervola.
— Vai niin! Käske hänen tulla!
Kauniiseen saliin, jossa palvelija parhaillaan sammutteli kynttiläkruunua, astui horjuen nuori mies kalpeana kuin varjo.
— Mitä? Sinäkö se olet Tervola? Ja noinko laiha ja kalpea? Käy istumaan! Oletko sairas?
— En oikein tervekään, herra kauppaneuvos! vastasi nuorukainen ja vaipui samassa tuolille. — Minä olen viipynyt kauan… Minä olin sairaana Viipurissa.
— Poika-parka! Sinä toimitit asiasi kuin mies… Mutta sait kokea kovaa?