— Hevoset oli tilattu muita varten viidentoista penikulman matkalla… Minun täytyi matkustaa viisi yötä peräkkäin … oli kylmä … lienen vilustunut … tulin sairaaksi paluumatkalla… Lupasittehan, herra kauppaneuvos, muistaa vanhaa äitiäni…
Hän ei jaksanut puhua enempää. Verivirta syöksähti hänen suustaan.
— Se vielä puuttui! sanoi isäntä hiljaa. — Otavan rahti tulee kalliiksi. Äiti kadottaa poikansa, ja minä olen murhannut parhaan palvelijani.
21. KOETTELEMUKSIA.
Älä koskaan anna sieluasi rahalle!
Päivät kuluivat, tuli kevättalvi, kevät ja vihdoin kesä.
Naapurikaupunki X-kylä sai uuden järjestelynsä ja alkoi kuin nuori koivu palolla kasvaa tuhasta. Rooma ei ollut vielä kylvänyt suolaansa Karthagon raunioille. Hämähäkin verkot oli tuuli hajoitellut, kultaverkon särkenyt; raha oli jäänyt tappiolle vieläkin kerran aikojen kilpakahakassa. Mutta on monta taistelua, joissa voitettukin voittaa. Kumpikin kaupunki kohottautui uudelleen kilpailemaan; rohkeus kasvoi, veistämöissä työskenneltiin, kauppa kukoisti. Ulkomaiset kauppapaikat eivät aina olleet edullisia maan vientikaupalle, mutta sitä edullisempia rahtiliikkeelle. Tyhmä kauppabalanssi, joka vuosittain oli julkaistuna maamme virallisessa lehdessä, — osoitti aina tappiota ja tappiota, vaikka kuinka olisi koeteltu asetella numeroita, mutta se ei estänyt kauppalaivastoa ja samalla rantakaupunkeja nopeasti kasvamasta. Valtiotalouden hoitajat jännittivät tarkkanäköisyyttään saadakseen selville, miten moinen maa, joka lakkaamatta maksaa rahoja muualle melkein kahta vertaa enemmän kuin se kokoaa, ei joudu verohylyksi eikä ulkomaisten vekselien valtaan, vaan sen varallisuus ja pääomat ennemmin alinomaa kasvavat. Sen arvoituksen selitys oli silloin rahtiliike, joka tuotti maahan salassa säännöstelemättömiä miljoonia. Mitkään sopimattomat tullisäännöt eivät olleet saaneet tukituksi tuota maailmanmarkkinain kullan tulvivaa lähdettä. Myöhempinä aikoina, kun höyry on tullut Suomen purjelaivain vaaralliseksi kilpailijaksi, on vain tarvittu jättää kauppalaivasto ilman tehokasta kannatusta, niin miljoonatulvat ovat menneet kuiviin. Sitä koetetaan nyt korvata puutavarain viennillä … niin kauan kuin kirves löytää metsää haaskatakseen.
Halmin ja Gråbergin kauppahuoneet tekivät hyviä kauppoja, Halm & Kumppani — kumppanina oli Stenman — vakuutti laivansa, menetti yhden ja sai vahingon palkituksi. Gråberg menetti myöskin yhden mutta korvasi vahingon säästämällä kuuden muun laivan vakuutusmaksun. Kumpaakin rikasta toiminimeä uhkasi uusi kilvoittelija: yhtiö. Pienempien pääomain omistajat alkoivat naapurikaupungin esimerkin mukaan liittyä yhteen ja rakentaa laivoja. Mitä mahtavat silloin tekivät? He rupesivat yhtiön jäseniksi kumpikin ja saivat kilvoittelun kärjen katkaistuksi. Y-kylässä oli siis kolme suurvaltaa: kaksi yksinvaltaa ja yksi tasavalta.
Kapteeni Edvardson piti huolta siitä, että komissaari Halmin aikaisemmat vaiheet tulivat yleisesti tunnetuiksi, ja häpeä tuli siitä koko perheen osaksi. Kateus selitteli väärin, panettelu mustensi kauppaneuvoksen ja hänen onnettoman veljensä välistä suhdetta. Margret-rouva matkusti Isoonkyröön ottamaan haltuunsa Yrjölän kallisarvoisen pesän. Komissaarin toivon mukaan myytiin se huutokaupalla, mutta siitä maksettiin huonosti, vain noin 18.000 riksiä. Summa jaettiin, samoin komissaarin määräyksen mukaan, tasan Isonkyrön köyhille ja hänen synnyinkaupungilleen. Hän tahtoi olla köyhä, ja hänestä tulikin köyhä, mutta uskottiinko sitä? Ei, olihan vielä jäljellä kassakirstu, jonka sinettejä hän ei antanut murtaa ennen kuolemaansa, ja siinähän tietysti täytyi olla summattomia aarteita.
Sallimus johti sillä välin niin, että myrkyllinen juoruilu, joka kaikkialla oli liikkeellä Halmin perheestä, sai oikeutetumman aiheen ryhtyä tekemisiin Gråbergin asiain kanssa. Konsuli Lauri Gråbergin setä, tuo pienikasvuinen kalakauppias ja sananparsien saivartelija Rufus Gråberg oli aikaisin keväällä ajanut heikolle jäälle ja hukkunut. Perunkirjoituksessa huomattiin vastoin luuloa, että koko omaisuus oli vain 22.000 riksiä, ja se oli testamentissa määrätty vanhalle varattomalle leskelle, rouva Hallbergille, joka oli kaukainen sukulainen ja oli jo kolmekymmentä vuotta hoitanut vainajan taloutta. Lauri Gråberg ehdotti, että rouva Hallberg muuttaisi hänen luokseen ja luopuisi omaisuudestaan; muuten uhkasi hän tehdä valituksen testamentista. Rouva Hallberg ei suostunut siihen. Lauri Gråbergin laiselle miehelle ei 22.000 riksiä ollut enempää kuin yksi ainoa hänen laivansa saattoi tuottaa muutamassa kuukaudessa, mutta kapteeni Edvardson keksi mitättömän muodollisuuden, jota Rufus Gråberg ei ollut huomannut kutsuessaan todistajia, ja testamentista tehtiin valitus.