Juuri samassa aukeni ovi, ja sisään astui Iisakki Alanus läpimärkänä, revityin vaattein, mutaisena ja täynnä hämähäkin verkkoja ja havuneulasia, jätteitä kaikista Ruissalon metsän tiheiköistä. Hän oli samoillut ympäri koko saaren pimeässä ja rajuilmassa ja viimein kulkenut tulta kohti, joka loisti Loitsumäen töllistä.
— Sehän minun jo olisi pitänyt arvatakin! huudahti Eeva teeskentelemättömästi ilostuen. Mihinkä minä eksyisin maailmassa, niin ettet sinä etsisi minua?
— Äitisi oli huolissaan, vastasi ujo ylioppilas, sentähden minä lähdin kävelemään siksi aikaa, kun muut söivät illallista tuvassa.
— Mitä sanoinkaan? jatkoi Eeva iloista ilvehtimistään. Hän lähti kävelemään! Kukapa näin viehättävän kauniina iltana malttaisi edes voileipäänsä syödä? Ja miten siistiltä sinä näytät, Iisakki! Älä puhdistelekaan itseäsi, et sinä sen siistimpänä pysy, kun lähdemme takaisin. Hyvää yötä, Vappu… Hyvää yötä, sinä ilkein ja kaikkein rakkain noita, mikä milloinkaan on temmeltänyt Loitsumäen torpassa! Kyllä minä muistan sinun opetuksesi… Tiedäpäs, Iisakki, minä olen ollut täällä oppimassa kääntämään ylioppilaiden silmiä.
— Sitä sinun ei tarvitse oppia, sen sinä osaat ennestäänkin, sanoi
Iisakki nauraen, ja molemmat katosivat yön pimeyteen.
Vappu tuijotti ääneti heidän jälkeensä. Tyttö nimitti häntä, noitien jälkeläistä, noita-akaksi — mikä hirvittävä loukkaus se olisikaan ollut kenen tahansa muun suusta kuultuna. Mutta Eeva Merthenillä oli valta sanoa ja tehdä mitä vain tahtoi.
Yhdeksänkymmenen ikäinen, vuoteessa makaava pikku noita oli tuntenut vetoa, kun ovi aukesi, ja noussut istumaan.
— Nyt täytyy hienon neidin lähteä ulos ukonilmaan, mutisi hän. Niin pitääkin käydä. Ylhäiset herrat polttavat meitä ja ukontuli polttaa ylhäisten herrain lapset. Mene, mene vain myrskyyn, rankkasateeseen, ukkosen jyrinää: sotaan, häpeään, polttoroviolle … mene, mene! Juuri niin pitää käydä.
Vappu ei tavallisesti kiinnittänyt mitään huomiota mielipuolen lörpötyksiin, mutta nuo sanat häntä liikuttivat.
— Sotako? toisti hän. Yhdeksästoista vuosi. Ja sotako? Voi sitä muuria, sitä muuria, joka kaikki salaa!… Yksi vain hänet pelastaa. Minun täytyy lähteä diakonin luo…