Kolme vanhinta oli koulutettu niiauksen tapaisella liikkeellä tervehtimään ja suutelemaan kunnioitettujen tätien kättä. Kun se velvollisuus oli kunnialla suoritettu, nosti kaunis rouva Björkegren Eevan polvelleen, suuteli häntä poskelle ja sanoi:
— Tiedätkö, että minä olen sinun kummisi?
— Tiedän, sanoi tyttö.
— No, sittenpä varmaan luulet, että minulla on jotakin hyvää hameeni taskussa?
Tyttö ei vastannut. Hänen silmänsä säihkyivät, kun hän näki kalliin timanttineulan, joka kummilla oli rinnassa.
— Mitä tästä sanot? jatkoi laamanninleski, vetäen hameensa taskusta kappaleen päivällistorttua, joka oli kääritty hienoon hollantilaiseen nenäliinaan.
Eeva tempasi tortun, taittoi sen kolmeen osaan, hypähti alas, antoi houkuttelevat palaset sisarilleen, pitämättä itse mitään, ja palasi sitten kumminsa luo leikkimään timanttineulalla.
— Eeva on liian hyväsydäminen, sanoi laamanninleski hymyillen. Tulipa hänestä muuten mitä tahansa, rikasta hänestä ei tule koskaan.
— Eevaa miellyttää enemmän sisar Björkegrenin rintaneula, huomautti arvonimeä vailla oleva äiti Wechter, kauppiaanrouva, joka oli Annan kummi ja näki Eevan ehtineen torttuineen ennemmin kuin hän oli ehtinyt antaa suosikilleen samanluontoisen lahjan.
— Sisar Björkegren on opettanut hänet pitämään timanteista, puuttui puheeseen neuvosmiehenrouva Nidelberg, Lotta Merthenin kummi, syöttäen kalpealle lapselle rintasokerikyyhkystä.