Eeva punastui hieman, sillä hurskas sisar oli lausunut ajatuksen, joka jo kauan oli ollut kätkeytyneenä kertojan omaan kahdeksantoistavuotiseen sydämeen — ajatuksen, jota hän aina oli koettanut karkoittaa, aina koettanut tukahduttaa, mutta joka aina oli palannut.
— Niin, sanoi hän hiljaa, hän on vain liian hyvä meille.
Nuo sanat, joiden koko sisällystä Paulina ei ymmärtänyt, riittivät täydellisesti lepyttämään ja valloittamaan hänen rakastavan sydämensä. Jos veli olisi tällä hetkellä ollut ja sanonut hänelle: "Paulina, syleile tätä tyttöä kuin rakasta sisarta, sillä hänestä on tuleva minun vaimoni!" ei Paulinalla olisi ollut rohkeutta vähääkään vastustella, hän olisi syleillyt kilpailijaansa vilpittömän hellästi ja sitten onnellisena lähtenyt pois kieltäytymään ja unohtumaan.
Muutamia päiviä kului ennenkuin Eeva päätti palata kaupunkiin vieraanvaraisesta Laimista. Hän oli saanut kotoaan tiedon, että siellä oli kaikki hyvin eikä ollut mitään pelättävänä. Hän oli myöskin omaisilleen ilmoittanut olevansa hyvässä turvassa, mutta ei missä. Hän pelkäsi salaisesti, että Vappu etsi häntä, että tämä oli vartioiva häntä taikauskon koko itsepintaisuudella, kunnes sallimuksen merkkipäivä, tuo turmiollinen yhdeksästoista syntymäpäivä, olisi ohi, ja Eeva oli liian ylpeä, liian itsenäinen antautuakseen vartioitavaksi kuin pieni lapsi. Hän päätti viipyä vielä sen päivän rauhallisessa turvapaikassaan Laimissa voidakseen sitten voitonriemuisena sanoa vanhalle taikauskoiselle ystävälleen: näetkös, eihän prinsessa Ruusunen haavoittanutkaan sormeaan vaarallisella värttinällä!
Aika, kuolema ja kohtalo kulkevat nopeasti. Päivä lähestyi, se oli koittava yhden yön jälkeen.
Eevasta oli tullut kasvatuslasten hyvä ystävä ja sisar Paulinan uskottu, sellainen uskottu kuin ylpeä sielu voi olla hurskaalle ja nöyrälle, kun molemmat kulkevat jaloa päämäärää kohti. Noiden kahden niin erilaisen naisen välillä oli hengenheimolaisuutta, joka liitti heidät toisiinsa. He olivat molemmat teeskentelemättömiä ja totuutta rakastavia: Paulina näki Eevan olemuksen kaikkine vikoineen niin selvänä kuin päivän valon, eikä Paulinalla kohta enää ollut mitään, mitä hän olisi salannut uudelta ystävältään. Poissaoleva veli oli vielä enemmän lujittanut heidän liittoaan. Eeva oli oppinut pitämään arvossa diakonin uhrautuvaisuutta, Paulina ymmärtämään hänen profeetallista neroaan. Tuo mies, jonka molemmat puolet, niin sanoaksemme, kasvoivat kokonaisuudeksi näiltä eri näkökannoilta katsottuina, kävi uusista ystävyksistä yhä suuremmaksi ja yhä rakastettavammaksi. Vihdoin olivat aina avomielisen, aina itsensäkieltävän sisaren viimeiset estelyt poistuneet, ja hän oli uudelle uskotulleen ilmaissut, että ainoastaan se, joka ymmärtää pitää miestä niin suuressa arvossa kuin Eeva osaa, on ansainnut tuon miehen omakseen.
Mitä Eeva oli vastannut tuohon hellän sydämen luottamukseen? Eeva ei ollut salannut mitään, hän avasi kokonaan levottoman, janoavan, etsivän sielunsa; hän tunnusti, että hän hapuili tuntematonta päämäärää kohti, ettei hän ymmärtänyt itseään, ei uskaltanut sitoa kohtaloaan kehenkään, peläten tekevänsä jaloimmankin miehen onnettomaksi, ja siihen oli Paulina luottavaisena vastannut, että kaikki on kyllä muuttuva hyväksi. Hänen veljeään odotettiin joka päivä kotiin; Eeva ei saisi lähteä Laimista olematta hänen kihlattu morsiamensa.
Kun Eeva heräsi tämän keskustelun jälkeisenä aamuna, tunsi hän nukkuessaan itkeneensä. Päivän auringonvalossa hallitsevat nuorta, vilkasta sielua tuhannet kysymykset ja tuhannet toiveet, ylpeys uhmailee, epäilys väittää vastaan. Yön hiljaisuudessa saavat salaiset äänet sielun syvimmässä kätkössä puhua, ja kun ne puhuvat, silloin sattuu, että uinuvan ummistuneet silmät ovat itkeneet.
Hän istui vuorella meren rannalla ja katseli ajatuksissaan ulapalle.
Vene lähestyi Laimia ja laski sen laituriin. Eeva tunsi Iisakki
Alanuksen.
Hän tuli tuoden terveiset kotoa Turusta. Tyttären oleskelupaikka ei ollut voinut kauan pysyä tuntemattomana, ja Iisakki toi nyt isältä ankaran käskyn, että Eevan piti heti palata. Eikä mikään ollut luonnollisempaa. Kukapa isä olisikaan saattanut sellaisena aikana sallia tyttärensä oleskella poissa kotoa.