— Ei siinä ole kylliksi, sanoi Vappu. He tarvitsevat isää.
— Minä rupean heille isän sijaiseksi. Ei heidän tarvitse puutetta kärsiä.
— Ei sekään riitä. Musta käy siellä kuin kotonaan joka päivä.
— Kuka? kysyi diakoni kummastuneena.
— Murjaani. Se peli alkoi jo isän eläessä ja jatkuu sitä vapaammin, kun isä on tuomiokirkon lattian alla. Missä mustalla on asiaa, siellä on kiusaus vaanimassa. Mutta jollei oikea vartija sulje ovea kyllin lujasti, mitä siellä kukaan muu voi tehdä?
Diakoni oli vaiti. Hän ei ollut pitkään aikaan käynyt Merthenin talossa eikä siis tiennyt, miten tuttavalliseksi seurustelu kenraali Keithin kanssa oli kehittynyt.
— No? kysyi Vappu.
— Minä en ymmärrä teitä.
— Ottakaa tyttö vaimoksenne!
Taas oli diakoni Elg vaiti. Hän oli ihmisistä hiljaisimpia ja nöyrimpiä, mutta siitä hän ei pitänyt, että hänelle tahdottiin tyrkyttää vaimoa, vaikkapa tyttö olikin hänen nuoruutensa ajan valittu morsian. Lyhyen mietinnän jälkeen onnistui hänen nyt kuten edelliselläkin kerralla Vapun ahdistaessa rauhoittaa kiihtyneet tunteensa, ja hän vastasi: