— Menkää; minä käyn heitä katsomassa tunnin kuluttua.
— Ja kositteko? kysyi Vappu rohkeasti. Hän oli nyt epätoivoisen päättävässä mielentilassa; hätä ei lue lakia.
— Menkää, menkää! Älkää koetelko enää kärsivällisyyttäni!
— Kyllä lähden. Mutta muistakaa, että jätän rakkaimman lapseni ja muut kahdeksan hänen kanssaan teidän omantuntonne varaan!
Vappu poistui, mutta hänen sijaansa astui sisään sisar Paulina. Hän näki veljensä levottoman epäröinnin ja aavisti naisellisella tarkkanäköisyydellään sen syyn.
— Miksi olet niin murheellinen? kysyi hän lempeästi. Merthenin lapsetko ne niin mieltäsi painavat?
— Niin, vastasi veli. Ja tuon vaimon tunkeilevaisuus. Se on sitä vanhaa mielettömyyttä, tiedäthän. Minä jo toivoin päässeeni siitä vapaaksi.
— Etkö pahastu, jos minä sanon sinulle jotakin? jatkoi hellä sisar. Sinä olet oppinut mies, Matias; niin, sinä olet paljon enemmän, olet Jumalan mies, ja mitä minä olen muuta kuin sinun heikko, taitamaton sisaresi? Mutta jollet pahastu, niin minä sanon, ettei sinun kaltaisesi Jumalan miehen pidä enää olla naimattomana. Ei ihmisten puheiden tähden, kun virkasi velvoittaa sinua ripittämään nuoria naisia tai ottamaan kirkkoon vaimoja; mutta tiedäthän itse paremmin kuin minä, että oppi-isämme, tohtori Martti Luther, oli itse nainut ja katsoi avioliittoa oikeaksi ja hyväksi papeille. Ja vaikka nyt sisarparkasi hoitelee taloasi niin hyvin kuin osaa, niin saattaahan sekin aika tulla, jolloin hän ei enää kykene sitä tekemään, ja vanha poika, Matias, on raihnas olio maailmassa. Muistathan vanhan Staken, miten kurjana ja hylättynä hän virui kaikkine rahoineen, kun ei kukaan hoitanut häntä? Kissa joi hänen maitonsa, ja leipä homehtui kaappiin. Jos minä nyt sairastuisin, miten luulisit minun saattavan kuolla levollisena, kun sinä jäisit oman onnesi nojaan tähän pahaan maailmaan?
— Pidätkö sinäkin huolta huomisesta päivästä, Paulina? Etkö tiedä, mitä Herra on sanonut semmoisista huolista?
— Kyllä, kyllä tiedän. Mutta onhan Herra myöskin sanonut: miehen ei ole hyvä olla yksinään. Jollet pahastu, Matias, niin minä luulen tuntevani sinut paremmin kuin itse tunnet itsesi. Usein minä olen nähnyt sinun surevan ja ikäänkuin jotakin etsivän … niin, kyllä minä tiedän, mitä aiot sanoa, että meidän ensin pitää etsiä Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan; sitähän sinä teet joka päivä. Mutta sen lomassa sinä ikäänkuin ikävöit jotakin muuta kuin sisaresi seuraa … ja tiedänhän minä, että sinä pidät paljon pienistä lapsista. Jumala ei ole tarkoituksetta ihmisen sydämeen pannut sitä kaipuuta. Hanki itsellesi vaimo, Matias!