— Puhukaa! sanoi Kaarina rouva, jota ei tämä kokouksen alku ensinkään tyydyttänyt.
— No, koska minulla on lupa puhua, niin sanon suoraan, että tämmöistä kinkkua kuin tämä Kurjalan kinkku ja tämmöistä olutta kuin tämä Kurjalan olut saa turhaan hakea Hämeenmaasta ja Uudeltamaalta, ellei Suitiassa niiden vertaista ole. Minun käydessäni siellä syksyllä kertoivat Juhana kuninkaan aina juoneen Suitian olutta mieluummin kuin mitään muuta ja tilanneen sitä joka vuosi laivanlastillisen omaa kuninkaallista kurkkuaan varten.
— Asiaan! keskeytti Kaarina rouva.
— Asiaan juuri olin tulemaisillanikin, armollinen rouva. Koska nyt Juhana kuningas oli sellainen viisas ja kuuluisa kuningas, että ymmärsi pitää arvossa Suomen olutta ja suomalaista verta sitäpaitsi, niin arvelen minä, Iivari Pärttylinpoika, ja kaikki nämä kelpo suomalaiset tässä, kestäkööt sitten satulassa tai olkoot kestämättä, kun jouluhumalat päässä humisee, että meidän pitää auttaa Sigismund kuningas jälleen valtaan ja voimaan. Kas niin, sen pituinen se ja ilman metkuja. Ketä nyt haluttaa tämä sormikoukku?
Sitä puhetta seurasi meluisa keskustelu, jossa muutamat huomauttivat, ettei aika ole varsin sopiva, koska Helsingin valtiopäivätkin ovat osoittaneet uskottomuutta puheena olevaa hyvää asiaa kohtaan. Toiset taas kumosivat tuon väitteen vakuuttaen, ettei valtiopäiväin mieltä ihan varmaan tiedetä, ennenkuin päätös ilmoitetaan. Mahdollistahan on, etteivät valtiopäivät lopuksi myönnä mitään varoja sodankäymiseen, ja silloin on kuningas seisova neuvotonna kuin koulupoika koko maan edessä. Tämä vakuutus rauhoitti jälleen epäröiviä, ja sitten ruvettiin keskustelemaan milloinka ja mitenkä yleinen kapina maassa olisi saatava toimeen.
— Suu kiinni! ärjäisi majoitusmestari lyöden nyrkkinsä pöytään, niin että vielä jäljellä olevat tinalautaset helähtivät. — Suu kiinni! hän itse puhuu!
Syrjäisestä sopesta astui esiin sama ruskeanuttuinen mies, jonka näimme ensi kerran Tofön saarella, ja piti kokoontuneille innokkaan puheen saksankielellä. Hän luetteli, mitä kaikkea vääryyttä hallitus oli tehnyt, hän kuvasi kansan suuren rasituksen ja esitti elävästi, kuinka onnelliset olot maassa olisi, jos laillinen kuningas pääsisi jälleen valtaistuimelle. Sen jälkeen hän sangen taitavasti suunnitteli yleisen kapinan, joka olisi pantava alkuun huhtikuun ensi päivinä, koska silloin ei kuninkaan väki vielä saattanut odottaa apua Ruotsin puolelta. Huhtikuun lopulla tulisi aivan varmaan puolalainen laivasto Hankoniemeen, joka jo silloin on jäistä paljas. Silloin laillisen kuninkaan uskolliset ystävät runsaasti palkittaisiin, mutta hänen vihollisensa hävitettäisiin julmasti koko maasta.
Majoitusmestari tulkitsi tämän pitkän puheen lyhyesti seuraavaan tapaan:
— Hän sanoo, että meitä nyt kohdellaan aivan kuin koiria, mutta annas kun Sigismund saa valtikan kouraansa, niin sitten meitä pidetään kuin piispaa pappilassa. Ja senpä vuoksi me panemme pillit soimaan viiden kuuden viikon perästä, kun olemme saaneet kaikki järjestykseen, ja sitten tulee Puolan mies ja tekee puhdasta. Mutta — lisäsi hän silmää iskien — kyllä täällä sitten puolalaisesta huoli pidetään, ettei mies liian pitkälle potki, pidetään, niin totta kuin minä olen Iivari Pärttylinpoika. Ja sillä hyvä.
— Ennenkuin me kaulamme alttiiksi panemme, pitää meillä olla rahaa, paljon rahaa, ei tule muutoin mitään, vastasi muuan entinen vouti, joka uuden hallituksen ajalla oli vilpin harjoittamisesta pantu viralta pois, vaikka mies olisi hyvin ansainnut hirsipuunkin.